Oppilasmaksuja on jo ulosotossa

Taiteen perusopetus | Harkinnanvarainen valtioapu paikkaa Estradin ja kuvataidekoulun taloutta. Imatralla kouluilla ei ole vaikeuksia.

Taantuma tuntuu taiteen perusopetuksessa Lappeenrannassa. Musiikkiopisto on turvautunut ulosottoihin oppilasmaksujen saamiseksi, ja taidekoulu Estradikin on joutunut kovistelemaan oppilaiden maksurästejä.

— Ne ovat yksittäisiä tapauksia, mutta yhä useammin on perheitä, jotka eivät pysty oppilasmaksuja maksamaan, Lappeenrannan musiikkiopiston rehtori Hannele Piippo-Fair sanoo. Hänen mukaansa maksujen korotus on silti korjannut musiikkiopiston taloutta. Opiston taloutta tasapainottavat myös lisääntynyt valtionosuustuntien määrä, valtion tunneista maksaman yksikköhinnan korotus ja harkinnanvarainen valtionapu.

Valtion harkinnanvarainen apu auttaa myös taidekoulu Estradia ja Lappeenrannan kuvataidekoulua. Estradin ahdingossa oppilasmaksut ehtivät nousta jo yli kipukynnyksen, ja alennusanomusten määrä kasvoi.

Kuvataidekoulun talous on edelleen tiukka, rehtori Hanne Kärki kertoo. Kuvataidekoulu haki syksyllä kaupunginhallitukselta helpotusta tilavuokriin, muttei toistaiseksi ole saanut kaivattua vastausta kaupungilta.

— Vastaantulo olisi toivottavaa. Raha menee käytännössä takaisin kaupungille, Kärki sanoo. Hänen mukaansa kuvataidekoulun oppilastilanne on petraantunut syksyn aikana, ja kyselyitä keväästä on tullut paljon.

 

Taiteen perusopetusta Etelä-Karjalassa antavien laitosten oppilasmäärät ovat säilyneet taantumassa ennallaan ja Taito Etelä-Karjalan jopa noussut. Lappeenrannassa koulujen toiminta on sopeutettu julkisen tuen mukaiseksi, ja sitä on markkinoitu aktiivisesti. Kouluille on löytynyt myös tukijoita, ja kuvataidekoulua ylläpitävä taideyhdistys etsii niitä kevääseen jatkuvalla varainkeruulla. Tanssiopisto on vielä pärjännyt omillaan.

— Mesenaattien hankintaa on vasta mietitty. Toisaalta pitää olla itse aktiivinen oppilashankinnassa, eikä olettaa, että joku aina auttaa, Lappeenrannan tanssiopiston rehtori Kaija Kontunen-Forsblom toteaa.

 

Imatralla Imatran musiikkiopiston ja tanssistudio Jamin toiminta jatkuu häiriöttä. Taantuma ei ole näkynyt Jamin opetusryhmissä lainkaan, ja musiikkiopistossakin keskeytyksiä on ollut aiempaa vähemmän.

— Suurin syy on ajan eikä rahan puute. Vapaapaikka-anomusten kautta oikea tarve selviäisi, nyt perheet kenties ennemminkin kituuttavat kuin puhuvat, Imatran musiikkiopiston rehtori Seija Ohenoja sanoo.

Imatran musiikkiopistossa ei ole enää paikkoja vapaaoppilaille. Suurin muutos keväällä on oppilashaun aikaistuminen maaliskuulle, jotta opisto saa enemmän aikaa sopivien soittimien miettimiseen opiskelijoille.

Kiinteistöt kismittävät

Lappeenrannan kuvataidekoulun kiinteistön omistaa kaupunki. Taideyhdistys ylläpitää kiinteistöä, ja käytännössä kaupungilta haetut ja saadut avustukset menevät kiinteistökuluihin. 35 täyttävä koulu toivoo syntymäpäivälahjaa.

Lappeenranta ei enää investoi musiikkiopiston rakennuksen ylläpitoon. Opiston omat remonttirahat ovat pieniä, ja korjauskulut kasvavat ajan myötä. Ikkunoiden ja iv-laitteiden vaihto sekä ulkomaalaus olisivat akuuteimmat remontit.

Taidekoulu Estradi maksaa tiloistaan markkinavuokraa yksityiselle vuokranantajalle. 10 vuotta täyttävä koulu odottaa yhä, että kaupunki lunastaa lupauksensa järjestää Estradille toimintaan soveliaat tilat.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö