Kaukaan sahan kunnossapito Caverionille

Lappeenranta. UPM on tehnyt aiesopimuksen ulkoistamisesta. Liikkeenluovutus koskee 22 työntekijää ja viittä toimihenkilöä.

Heikki Sopanen

UPM suunnittelee Kaukaan sahan kunnossapidon ulkoistamista teollisuuspalveluyhtiö Caverionille. Ulkoistaminen koskisi 22 sahan työntekijää ja viittä toimihenkilöä. Kaukaan sahalla on yhteensä 160 työntekijää.

Ulkoistaminen tapahtuu liikkeenluovutuksena, ja siitä on tehty aiesopimus Caverionin kanssa. Kaukaan sahan johtaja Lauri Kunnas kertoo, että jos liikkeenluovutus toteutuu, se tehdään vuoden toisella kvartaalilla eli huhti-kesäkuussa.

-Kyse on kilpailukyvyn säilyttämisestä ja toiminnan jatkuvasta tehostamisesta, jotta saha voi kaikissa markkinatilanteissa käydä vakaasti ja täysillä. Olemme tarkastelleet kunnossapidon eri vaihtoehtoja ja päätyneet tähän.

Kunnas sanoo, että kunnossapitoon erikoistunut Caverion hoitaa jo nyt UPM:n neljästä Suomen sahasta kolmen kunnossapidon. Kaukas on ainoa saha, jossa kunnossapito tehdään omana työnä.

-Porin Seikun sahan kunnossapito siirtyi Caverionille jo 2002, Pietarsaaren Alholma ja Juupajoen Korkeakoski kaksi vuotta sitten. Nyt on päädytty aiesopimukseen myös Kaukaan osalta.

Kunnas sanoo, että aiesopimuksesta huolimatta yhtiö miettii vielä vaihtoehtoja.

-Jos ulkoistaminen liikkeenluovutuksena toteutuu, kunnossapidon työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Caverionin palvelukseen. Kunnossapidon työt eivät lopu vaan toimija muuttuu.

Kaukaan sahan pääluottamusmies Kauko Jurvanen ihmettelee ulkoistamista.

-Jos aiesopimus on tehty, yllättävää olisi, jos jotain muuta tapahtuu. Liikkeenluovutuksessa ei tule irtisanomisia, mutta ei tämä hyvä uutinen ole. Ihmetyttää, miksi ei kehitetty omaa kunnossapitoa.

Jurvanen sanoo, että muutokset herättävät työntekijöissä aina ihmetystä.

-Suuri osa kunnossapidon ihmisistä on ollut yli 30 vuotta UPM:n leivissä eli onhan se iso muutos. Aina ulkoistamiset eivät suinkaan ole onnistuneet, mutta työnantajahan se päättää.

Kunnas kertoo, että Kaukaan sahalla on jo kymmenisen vuotta sitten ulkoistettu kaikki trukkitoiminta eli tukkikentän puunkäsittely ja valmiiden tuotteiden välivarastointi.

Metsäteollisuus on yksi Caverionin tärkeimpiä asiakkaita. Yhtiö vastaa Suomessa muun muassa Metsä Fibren kaikkien sellutehtaiden kunnossapidosta, projektinhallinnasta, suunnittelusta, teknisestä ylläpidosta ja erilaisten projektien toteuttamisesta.

Metsä Fibren mukaan kunnossapitokulut ovat viidessä vuodessa vähentyneet 16 prosenttia. Yhtiöllä on sellutehdas Joutsenossa.

Kaukaan saha

Yksi neljästä UPM Timberin Suomen sahasta.

Toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1956.

Kaukaalla sahataan mäntyä ja kuusta.

Tuotteet menevät huonekaluteollisuudelle, rakentamiseen ja puusepänteollisuuteen.

Sahan vuosikapasiteetti on 530 000 kuutiota.

Työntekijöitä 160, joista kunnossapidossa 27.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen