Kuvat Otto Ponto
Ida Haakonsson on viidennen polven lamposaarelainen. Haastattelupäivänä kymmenen vuotta täyttänyt Ida on myös nuorin Lappeenrannan Lamposaaressa syntynyt nykyasukas.
Ida Haakonssonin isoäiti puolestaan on vanhin Lamposaaressa syntynyt nykyasukas.
Idan äiti, Päivi Haakonsson, on asunut Lamposaaressa lähes koko ikänsä. Nykyisessä kotitalossaan hän on asunut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1968 lähtien.
– Mihin sitä kotoaan lähtisi, hän sanoo.
Kolmeksi vuodeksi hän kuitenkin lähti ja asui Lappeenrannan keskustassa. Paluun saarelle vanhaan kotitaloonsa hän teki 1990-luvun alussa.
– Isäni kuoli, ja äidille suuri talo olisi ollut liian raskas hoitaa. Niinpä muutimme sitten mieheni kanssa taloon.
Äidille rakennettiin pieni mummonmökki vanhan talon viereen.
Saareen paluun jälkeen Haakonsson erosi edellisestä miehestään. Avioeron jälkeen ystävät ehdottelivat, että kotitalo kannattaisi panna myyntiin ja muuttaa kaupunkiin, helppoon kerrostaloasuntoon.
Haakonsson kieltäytyi ehdottomasti.
– Halusin pitää talosta kiinni kynsin hampain. Sanoin, että syön vaikka pelkkää kaurapuuroa, mutta talosta en luovu.
Eikä hän luopunut.
Sen sijaan hän aikoo viettää talossa loppuelämänsä yhdessä nykyisen miehensä Keld Haakonssonin kanssa.
Keld on kotoisin tanskalaisesta pikkukaupungista, Svendborgista. Päivi ja Keld tapasivat työelämässä, kun Päivi työskenteli Stora Ensolle ja Keld tanskalaiselle laivayhtiölle.
Pariskunnan tavattua oli selvää, että he asettuisivat asumaan Lamposaareen.
– Tunsin itseni heti tervetulleeksi. Täällä asuu ystävällistä väkeä, Keld toteaa.
Keld on asunut Lamposaaressa yli kymmenen vuotta. Hänellä on talo myös Tanskassa.
Tanskan talo on saaressa, aivan kuten Suomenkin.
– Tosin paljon isommassa kuin Lamposaari, Keld sanoo.
Svendborgin edustalla olevalla saarella asukkaita on kolmisen tuhatta.
Lamposaaressa asukkaita on alle 80. Tulijoita olisi enemmänkin, mutta taloja ei ole.
Saisi olla, Haakonssonit sanovat. Heidän mielestään uudet asukkaat olisivat tervetulleita, sillä suurempi asukasluku turvaisi lossin toiminnan.
Tosiaan, lossi.
Saareen ei kulje tietä, vaan asukkaat käyttävät lossia. Talviaikaan saarelle pääsee myös jäätietä pitkin, tosin sen kunto ei välttämättä ole kovin hyvä. Asukkaat ylläpitävät sitä itse, ja kukin ajaa tietä omalla vastuullaan.
– Mutta se säästää aikaa. Kymmenen minuuttia, katsoin kellosta, Keld vakuuttaa.
Lossi kulkee salmen yli tarvittaessa. Haakonssonien mielestä liikenne on sujuvaa. Joskus lossin varassa kulkeminen ärsyttää, etenkin silloin, jos käy kotona vain kääntymässä.
Yleensä lossimatkasta kuitenkin nauttii. Lyhyt lauttamatka toimii myös saarelaisten kohtauspaikkana.
– Aamulla kun lähtee töihin, lossilla on yleensä muitakin. Jos keli ei ole ihan kamala, autosta tulee noustua ulos ja vaihdettua kuulumiset, Päivi sanoo.
Lamposaaressa ympäristö on kuin mökkilomalla, mutta kaupunki on kuitenkin näköetäisyyden päässä. Haakonssonien kotirannasta näkee kirkkaana päivänä Kaukaan tehtaiden valot.
Matkaa Lappeenrannan keskustaan on tietä pitkin 13 kilometriä. Lähimmät ruokakaupat ovat Lauritsalassa. Matka ei ole pitkä, mutta kuitenkin sellainen, ettei kauppaan viitsi lähteä turhan takia.
Onneksi ei tarvitse. Jos kananmunat unohtuvat kauppareissulla, aina voi käydä lainaamassa naapurilta. Saarelaiset muodostavat muutenkin tiiviin yhteisön.
Koska asukaita vähän, kaikki tuntevat toisensa ja pitävät huolta toisistaan. Apua ei tarvitse etsiä Googlesta tai Keltaisilta sivuilta.
– Naapurit auttavat ja pitävät silmällä taloa silloin, kun emme ole kotona.
Kerran Haakonssonit olivat kyläilemässä Kuopiossa. Naapurit soittivat ja kertoivat, että nyt teidän pihassanne kävi sellainen ja sellainen auto pyörähtämässä, olivatkohan oikealla asialla.
– Tunnistin auton kuvailusta ja soitin ystävättärelleni, että kävitte sitten pyörähtämässä. On hyvä, että naapurit huolehtivat, Päivi nauraa.
Saaressa asuminen vaatii tietynlaista sosiaalisuutta. Toisten ihmisten kanssa on tultava toimeen. Kanssakäymistä naapureiden kanssa on enemmän kuin keskivertoasuinalueella. Ketään ei kuitenkaan pakoteta mukaan.
– Jokaiselle annetaan oma tila ja rauha. Joidenkin kanssa vietetään enemmän aikaa kuin toisten, Päivi sanoo.
Haakonssonien talo on rakennettu 1920-luvulla. Aikoinaan siinä oli kauppa. Päivin vanhemmat ostivat talon 1960-luvun lopulla.
Päivin perhe muutti talon yläkertaan. Siellä oli kaksi huonetta. Alakerta laitettiin vuokralle. Vuokralaisista perhe luopui sen jälkeen, kun Päivi meni kouluun.
Päivi on ollut talon emäntä yli 20 vuotta. Sinä aikana taloa on remontoitu pala palalta. Yksi laajennuskin on tehty.
Viimeisimpänä remonttia tehtiin keittiössä ja kodinhoitohuoneessa.
– Ainahan sitä jotain olisi. Ulkopinnat pitäisi ainakin maalata.
Halusin pitää talosta kiinni kynsin hampain. Sanoin, että syön vaikka pelkkää kaurapuuroa.
Päivi Haakonsson
Kolme vinkkiä saaressa asuvalle
1 Asennoidu niin, että ihmiset ovat lähellä. Yhteisö on tiivis, ja tiettyyn rajaan asti pitää olla sosiaalinen.
2 Lossin takana asuminen vaatii aikaa. Matkaan ei voi lähteä niin, että olettaa lossin olevan kotirannassa.
3 Muista, että kioski ei ole kahden minuutin päässä. Elämä vaatii suunnitelmallisuutta.
Parasta Lamposaaressa
1 Saimaa. Se on kaunis ja rauhoittava. Vedessä voi virkistäytyä ympäri vuoden, talvella avannossa, kesällä muuten vain.
2 Naapurit ja saaren oma yhteisö. Apua ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä saarelaiset auttavat toisiaan.
3 Oma rauha ja luonnon läheisyys. Saarella liikkuvat pääasiassa saaren omat asukkaat, joten luonnosta voi nauttia ilman häiriötekijöitä.
Kotimme kolme kultaista sääntöä
1 Koti on rentoutumista varten.
2 Gammel Dansk -juomaa juodaan joka perjantai.
3 Ovi avatataan vieraille aina, mutta talo saattaa olla räjähtäneen näköinen.
Missä? Lappeenrannan Lamposaaressa.
Mikä? 1920-luvulla rakennettu puutalo.
Ketkä? Ida, Päivi ja Keld Haakonsson.
Miksi? Koska Saimaalla sielu lepää.