Armilaan ei taida tulla väistökoulua

Kouluremontit. Kasvatus- ja opetustoimen mielestä Lappeenrannassa pärjätään parakeilla.

Heikki Sopanen

Kasvatus- ja opetuslautakunnan mielestä Lappeenrantaan ei tarvita erillistä väistökoulua. Väistökoulun rakentamista esimerkiksi Armilan U-koulun yhteyteen esitti helmikuussa sosialidemokraattien valtuustoryhmä.

Demarit arvelivat aloitteessaan, että pysyvä rakennus olisi ehkä edullisempi ratkaisu kuin parakkikoulujen pystyttäminen aina, kun väliaikaisille koulutiloille tulee tarvetta.

Väistökoulu voitaisiin demarien mielestä tehdä muunneltavana elementtiratkaisuna, jotta sitä voisivat tarvittaessa käyttää myös päiväkodit ja kaupungin muut toimialat.

Demariryhmä esitti, että kaupungin tilakeskus selvittää väistökoulun rakentamisen järkevyyttä ja tekee kustannusvertailun väistökoulun kannattavuudesta parakkiratkaisuihin verrattuna.

Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg on laatinut demarien aloitteeseen lausunnon, jota lautakunta käsittelee maanantaina. Ajatusta pysyvästä väistökoulusta pidetään sinällään hyvänä.

Lausunnossa todetaan kuitenkin, että väistötilatarvetta näyttäisi olevan koulujen peruskorjausten vuoksi seuraavan kerran vasta vuosina 2021-2022, kun Kesämäenrinteen koulun peruskorjaus alkaa.

Tuolloin väistötiloina voidaan käyttää Lauritsalaan tänä vuonna pystytettäviä tilaelementtejä. Ne vapautuvat muuhun käyttöön, kun Lauritsalan uusi koulu aikanaan valmistuu.

Kesämäen peruskorjauksen valmistuttua tilaelementtejä voidaan käyttää väistötiloina Kaukaan koulun peruskorjauksen ajan lukuvuonna 2022-2023 ja sen jälkeen tarvittaessa Voisalmen koulun peruskorjauksen ajan lukuvuonna 2023-2024.

 

Lautakunnan näkemys on, ettei pysyvää väistökoulua ei tarvita, mikäli kouluja peruskorjataan sovitun suunnitelman mukaan. Yllättävät korjaustarpeet ovat asia erikseen.

Lausunnon lopussa sanotaankin, ettei kasvatus- ja opetustoimella ole asiantuntemusta arvioida nykyisten päiväkoti- ja koulurakennusten kuntoa ja käyttöikää.

Asiantuntemus on teknisellä toimella. Jos koulurakennukset eivät ole käyttökelpoisia, väistötilojen tarve pitää arvioida teknisessä lautakunnassa.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen