Categories
Artikkelit

Tiikerihai arkun äärellä

Musiikki. Jonna Imeläinen on oppinut paljon elämästä Malmin hautausmaan siunauskappelin kanttorina. Hänestä tulee Lemin kanttori joulukuussa.

Liisa Kukkola

Jonna Imeläinen on viimeisen vuoden aikana soittanut viikottain 20-25 siunaustilaisuudessa. Työ Suomen toiminnallisesti suurimman hautausmaan eli Helsingin Malmin siunauskappelin kanttorina on ollut ajoittain rankkaa, mutta toisaalta myös hyvin opettavaista.

-Olen aina pitänyt kirkollisista toimituksista eniten siunauksista, sillä hautajaisissa ihmiset ovat jollain tavalla aidoimmillaan, Imeläinen sanoo.

Häämusiikiksi valitaan nykyään kaikenlaista musiikkia. Imeläinen harjoittelee parhaillaan Led Zeppelin kappaletta Stairway to Heaven, jonka hääpari on pyytänyt häntä soittamaan.

Hautajaisissakaan eivät nykyään enää soi pelkät virret. Imeläinen kertoo siunaustilaisuudesta, jonka musiikiksi pyydettiin Tiikerihaita.

-Muistan hymähtäneeni kuullessani toiveen. Mutta kun kuulin tarinan pyynnön takaa, olin valmis soittamaan laulun hautajaisissa: Yllättäen kuollut ihminen oli eläissään aina hyräillyt Tiikerihaita. Biisi oli monelle hautajaisissa olleelle yhtä kuin vainaja.

Imeläinen soitti Tiikerihain hitaasti ja hiljaa. Moni siunaustilaisuudessa mukana ollut ei kenties edes oivaltanut kuulevansa iskelmää.

-Kun laulun soittaa uruilla, se kuulostaa usein virreltä. Sitä paitsi uudemmat virretkin saattavat kuulostaa iskelmiltä.

 

Joulukuussa Jonna Imeläisestä tulee Lemin kanttori, ja samalla hän muuttaa takaisin Etelä-Karjalaan, josta hän lähti pois musiikinopiskeluiden takia 15 vuotta sitten.

-Mieheni on täällä, joten muutto takaisin kotiseudulle oli luonteva ratkaisu. Lappeenranta on aina ollut minulle rakas paikka, ja siellä on ihmiset, joista välitän. En sitä paitsi koskaan ole löytänyt täältä Helsingistä oikeaa kotiani.

Ennen joulukuuta Imeläisen pääsee näkemään sekä Lemillä että Lappeenrannassa. Torstaina hän laulattaa Lemin musiikkijuhlien yhteislaulutilaisuudessa Palolakodilla ja ensi viikolla laulaa Art Saimaan merellisessä konserttiristeilyllä.

-Viime ajat olen harjoitellut Myrskyluodon Maijan lauluja.

 

Kanttorin työn lisäksi Imeläinen on koko ajan tehnyt myös muusikon töitä. Hän on paitsi konsertoinut toiminut myös lauluyhtye Kuumien alttojen taiteellisena johtajana, johtanut kuoroa ja opettanut laulua.

Musikaalitkaan eivät ole Imeläiselle uusi tuttavuus. Hän oli vuonna 2008-2009 pääroolissa Oulun kaupunginteatterin Keisarin valssissa sekä 2011 Joensuun kaupunginteatterin Sound Of Musicissa Marian roolissa.

Muutto pääkaupunkiseudulta ei kauhistuta taiteilija Imeläistä.

-Lappeenranta on vilkas kulttuurikaupunki, eikä Helsinkiinkään ole kuin kahden tunnin junamatka. Ja luulen, että Lemillä pääsen soittamaan muissakin kirkollisissa toimituksissa kuin hautajaisissa.

 

Jonna Imeläinen Lemin musiikkijuhlilla 30.7. klo 13.30 Palolakodilla ja Art Saimaan konserttiristeilyllä Myrskyluodon Maija Saimaalla 4.-5.8. klo 21.30.

 

Jonna Imeläinen

Syntynyt 1980 Lappeenrannassa.

Aloitti musiikinopiskelun Lappeenrannan musiikkiopistossa vuonna 1986 soittimenaan piano, lauluopinnot 1995.

Valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta (nyk. Metropolia) laulupedagogiksi vuonna 2008.

Konserttien lisäksi esiintynyt teatterilavalla, suurimmat roolit Oulun kaupunginteatterin suurmusikaalissa Keisarin valssi sekä Joensuun kaupunginteatterissa Marian roolissa musikaalissa Sound of Music sekä rooli Aleksanterin teatterin Viulunsoittajan katolla -musikaalissa.

Tehnyt yhdessä Harri Iljinin kanssa joululevyn Ajaton joulu (2010).

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola