Maaria Drake
Teatterin katsomon ensimmäisessä rivissä, aivan keskellä, on paikka numero kymmenen. Se on aina ollut varattu Helena Hurskaiselle.
Lappeenrannan kaupunginteatterin kuiskaaja on nyt viimeiset kuiskauksensa tehnyt ja jää eläkkeelle virallisesti vuodenvaihteessa. Hänen viimeinen näytöksensä oli Kohtaamisia 17. lokakuuta Kehruuhuoneella.
Sisääntulokuiskauksensa Hurskainen teki vuonna 1977 vanhassa teatterissa Työväentalolla. Esitys oli Nummisuutarit, ohjaaja silloinen teatterinjohtaja Kari Paukkunen. Hurskainen tuli mukaan hälytystyöntekijänä.
— Olin edellisenä päivänä sanonut itseni irti työpaikastani Kotkassa. Talouspäällikkö Leena Vihola tiesi, että minulla on harrastajateatteritaustaa, ja siihen hätään oli helppo pyytää minua.
Kuiskaus ei loppunut Nummisuutareihin. Hurskainen jäi tuntityöläiseksi, ja kuiskaaja-tarpeistonhoitajan vakanssin hän sai uuteen taloon Valtakadulle siirryttäessä 1982.
Kuiskaajalla on teatterissa monta roolia. Työajat ovat rankat, ja päälle vielä pystytykset ja purut.
— Kun uusi ohjaaja on tullut taloon, hänelle on sanottu aina ensimmäisenä: Hellu hoitaa kaiken!
Juuri uusien ihmisten kohtaaminen sai Hurskaisen viihtymään.
— On herkullista tehdä erilaisten tapausten kanssa töitä. Esimerkiksi viime kevään laatikkoleikki oli kova puristus, jossa oma osaaminen punnittiin, Hurskainen sanoo viitaten venäläisen ohjaajan Short-term-vierailuteokseen.
Kuiskaaja on mukana kaikissa näytöksissä, mutta suurimman työn hän tekee harjoituksissa.
— Alkuvaiheessa äänessä on etupäässä kuiskaaja.
Kuiskaus on sitä paitsi aivan harhaanjohtava sana. Jotta kuuluisi näytelmän ja tekniikan kakofonian yli, joutuu karjumaan.
Näytöksissä on tarvinnut kuiskata harvoin. Näyttelijät eivät anna suoria merkkejä, jos vuorosana on hukassa, vaan kuiskaajan on opittava tulkitsemaan jokaisen näyttelijän fysiikkaa. Jollakulla saattaa hengitys kiihtyä, toisella hidastua, yhden käsi alkaa vipattaa.
— Hengitän itse esitystä, jotta huomaan pienetkin muutokset.
Kuiskaajan työ on myös yksinäistä. Kun on toimittava välikätenä joka suuntaan, kavereita on paljon, mutta ystävät tuntuvat toisinaan olevan harvassa. Välillä on psykologi, välillä sylkykuppi.
Hurskainen on pitänyt huolta siitä, että hänen ovensa on aina ollut auki, oli kyse sitten henkilökohtaisista tai työasioista.
— Voi niitä tarinoita, joita voisin kertoa! Hurskainen päivittelee.
— Tässä työssä on oltava pitkä pinna ja ääretön sietokyky.
Teatteri voi olla tuulinen työpaikka, eikä yleinen keskustelu ole viime aikoina mairitellut. Tilanne oli viime keväänä hankala, Hurskainen myöntää.
— Jokaiseen teatterin työntekijään vaikuttaa, jos salissa ei ole väkeä. Alkaa ahdistaa, ja oman työn mielekkyyttä alkaa kyseenalaistaa.
Tänä syksynä Hurskainen tuli töihin riemuissaan. Hän tiesi, että nyt saa nauttia ja myös näyttää sen.
— Työstä nauttiminen ei ole rikos! Pitkään meitä ajettiin ajattelemaan, että se on. Timo (Sokura) antaa meidän sekä nauraa että kertoa ongelmistamme. Tiedän, että teatterikoti jää hyviin käsiin.
Hurskaista ei harmita, ettei ehdi kokea uutta teatteritaloa.
— En ole käynyt siellä kertaakaan, aion mennä vasta asiakkaana. Valikoivana sellaisena!
Helena Hurskainen
Lappeenrannan kaupunginteatterin kuiskaaja-tarpeistonhoitaja vuodesta 1977, jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.
Kotoisin Oulusta, asunut Lappeenrannassa vuodesta 1975.
Harrasti teatteria Oulun Työväen Näyttämössä.
Käynyt kuiskaajille suunnattuja koulutuksia Teatterikorkeakoulussa.
On nähty kaupunginteatterin lavalla näyttelijänä muun muassa näytelmissä Kolmen pennin ooppera ja Majatalon emäntä.
Vapaa-aika kuluu kirjojen, kuvataiteen ja muun kulttuurin parissa. Teatterissa eniten kiinnostaa draama.
Teatteri jatkaa yhdellä kuiskaajalla
Kuiskaaja on yleisölle huomaamaton, mutta teatterilaisille tarpeellinen osa henkilökuntaa. Monessa teatterissa työskentelee vakituinen kuiskaaja, jolla saattaa olla muitakin työtehtäviä.
Lappeenrannassa Helena Hurskaisen paikalle ei palkata ainakaan vielä uutta henkilöä. Toistaiseksi teatteri pärjää yhdellä kuiskaajalla. Kuiskaaja-tarpeistonhoitajana jatkaa Laura Suoniitty.
Esimerkiksi Joensuun kaupunginteatterissa on Lappeenrannan tavoin yksi kuiskaaja-tarpeistonhoitaja. Kouvolan teatterilla on oma vakituinen kuiskaajansa, Kansallisteatterin listoilla on kolme kuiskaajaa ja yksi järjestäjä-kuiskaaja.
Teatteri Imatrassa ei ole vakituista kuiskaajaa. Teatterinjohtaja Timo Rissanen kertoo, että kuiskaaja kiinnitetään produktiokohtaisesti.
— Jos näytelmässä on paljon tekstiä, kuiskaaja on mukana noin parissakymmenessä harjoituksessa. Näytöksissä hän on paikalla ensimmäisissä viidestä kymmeneen näytöksessä.
Ilman kuiskaajaa oppii tulemaan toimeen, mutta olo on turvallisempi, jos tietää kuiskaajan olevan paikalla, Rissanen sanoo.
— Kuiskaaja on näyttelijälle hätävara. Eihän näyttelijä ole mikään kone.