Anne Kotiharju, Timo Laitakari
SDP:n Kaakkois-Suomen piirin tuleva puheenjohtaja Teemu Hirvonen esittää Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yhdistämistä. Hän perustelee avausta alueen elinvoiman kasvattamisella sekä palveluiden ja alueen vaikutusvallan turvaamisella.
Savonlinnalainen Hirvonen arvioi, ettei Etelä-Savolla ole hyviä mahdollisuuksia oman sote-alueen saamiseen. Myös lähimmät laajan päivystyksen sairaalat sijaitsevat maakunnan ulkopuolella.
– Tässä uudessa kokonaisuudessa Lappeenrannan laajan päivystyksen sairaalan ympärille voitaisiin luoda tehokas palvelujärjestelmä ja toimiva työnjako Mikkelin, Savonlinnan, Imatran ja Pieksämäen sairaaloiden varaan, Hirvonen sanoo tiedotteessaan.
Hän muistuttaa, ettei Etelä-Karjalan tilanne ole selvä, johtuen alueen pienestä väestöpohjasta. Siksi tulevaisuuden ratkaisuja pitäisi hänen mielestään pohtia ennakkoluulottomasti.
Hirvonen on Etelä-Savon maakuntahallituksen varapuheenjohtaja ja Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen.
Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen arvioi Hirvosen ajattelussa olevan ytyä.
– Seisovaa vettä on hyvä saada liikkeeseen. Mielenkiintoinen avaus. Etelä-Karjala on avoin avauksille kaikista suunnista. Kunhan lähtökohtana on osaamiskeskittymä ja laajan päivystyksen sairaala Lappeenrantaan. Kyllä se meille sopii.
Siitäkään Viialainen ei hätkähdä, että Saimaan maakunta tietäisi hyvästejä Etelä-Karjalan omalle itsehallintoalueelle.
– Jos muut haluavat liittyä, me olemme valmiita. Me olemme kokoava, rakentava voima emmekä paisko ovia kiinni.
Myös Etelä-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) pitää avausta tervetulleena. Kun sote-asioissa yhteistyötä pitää mahdollisesti tehdä Kymenlaakson tai Etelä-Savon kanssa, samalla on järkevää miettiä myös koko kuviota.
– Sote on jo niin iso osa veropottia, että miksei maakuntarajojakin voisi miettiä tämä sote-alueen mukaan. En tyrmää avausta, mutten vielä kannatakaan.
Matti Viialainen näkee, että maakuntien asema vahvistuu uudistuksessa todella paljon.
– Jokaisen kannattaa pohtia menestystään vuosikymmenien päähän. Hirvosen ajattelussa on tosiasioiden tunnustamista.
Viialaisen mukaan Etelä-Karjalaa ja Etelä-Savoa yhdistää etenkin Saimaa, elinkeinojen kehittäminen, metsäteollisuus ja raja. Yliopistollakin on yhteistyötä Etelä-Savon suuntaan.
– Luonteva aluehan se olisi. Mutta meidän on katsottava myös, mitä Kotkan ja Kouvolan suunnassa tapahtuu. Siellä on oltu vähän eriseuraisia.