Timo Laitakari
@esaimaa.fi | Twitter: @TimoLaitakari
Hallituksen pihtisynnyttämä sote- ja aluehallintoratkaisu jätti pienet maakunnat hämmennyksen tilaan. Itsehallinto tuli, mutta kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa.
Kaikki 18 maakuntaa saavat itsehallinnon, mutta sosiaali- ja terveyspalveluita järjestäviä sote-alueita tulee vain 15.
Ratkaisu on hämmentävä: 1) Juuri sote on asia, jonka vuoksi itsehallintoalueisiin mentiin. 2) Sote on selvästi tärkeämpi kokonaisuus kuin kaikki muut itsehallintoalueille kaavaillut tehtävät yhteensä.
Suomen maakunnista kolme pientä joutuu jatkossa hoitamaan sotensa yhteistyössä jonkun muun maakunnan kanssa – mitä se sitten tarkoittaakin.
Etelä-Karjalassakin lähellä on tilanne, että kumppani ilmestyy kylkeen. Maakunta on Manner-Suomen kolmanneksi pienin. Sekin vaikuttaa, vaikka asukasluku ei ratkaiseva tekijä olisikaan.
Etelä-Karjalan vaihtoehtoiset ”kaverit” sotessa ovat Kymenlaakso ja Etelä-Savo. Jos yhteistyöhön pakotetaan, esiin tullee kohta kysymys siitä, pitäisikö liitosta tehdä sotea laajempi.
Keskiviikkona Savonlinnasta tuli jo avaus Etelä-Savon yhdistämisestä Etelä-Karjalan kanssa Saimaan maakunnaksi: Kaakkois-Suomen demaripiirin uusi puheenjohtaja Teemu Hirvonen oli päätellyt, että pakkokimppa on tulossa.
Kiinnostavaa nähdä, miten kosintaan suhtaudutaan. Monen mielestä Etelä-Karjalalle luontevampi suunta olisi Kymenlaakso, jonka kanssa vielä 90-luvulla oltiin yhteisessä läänissä.
Mikä alueen maakuntia sitten yhdistää? Ainakin Venäjän läheisyys, metsäteollisuus ja Saimaa.
Ikävistä asioista ei ole kohteliasta muistuttaa, mutta kaikkein selvimmin maakuntia kuitenkin yhdistää näivettyminen. Teollisuuden rakennemuutos näkyy joka maakunnassa kipeästi.
Väestökadolla ja vanhusväestön määrällä mitaten Suomessa ainoastaan Kainuulla menee yhtä huonosti kuin Kaakkois-Suomen kolmikolla.
Uudellamaalla joka kuudes asukas on yli 65-vuotias. Kaakon maakunnissa ikäluokkaan kuuluu nyt joka neljäs ja vuonna 2040 jo joka kolmas. Samaan aikaan asukasluku laskee nopeasti.
Ei ole sanottua, että maakuntien yhdistämisestä olisi mitään hyötyä elinvoimalle. Jokaisella kolmella maakunnalla menee silti niin huonosti, että selviytymiskeinoja kannattanee ennakkoluulottomasti pohtia.
Sote-palapelissä avainasemassa ovat keskussairaalat. Lappeenrantaan saattaa jäädä Kaakkois-Suomen ainoa täyden palvelun keskussairaala. Tämä parantaa Etelä-Karjalan asemaa, kun yhteistyön suuntia mietitään.
Ei ihme, että pelinavaus liitoksiin tuli juuri Etelä-Savosta. Siellä tilanne on nimittäin täysin sekaisin. Mikkelin ja Savonlinnan ikiaikainen nokittelu on johtanut siihen, että koko maakunta uhkaa hajota.
Savonlinna on liputtanut tiukasti sote-yhteistyötä Kuopion kanssa, kun muu Etelä-Savo on valmistellut Eksoten kaltaista maakunnallista sote-piiriään.
Kymenlaakso on sekin hajallaan. Kotka ja Kouvola nokittelevat kaikessa, ja erityisesti sotessa. Maakuntahallitus on linjannut ensisijaiseksi yhteistyösuunnaksi Lahden seudun. Kotka taas katselee mieluummin Helsingin tai Lappeenrannan suuntaan.
Miten homma tästä etenee? Ensi keväänä pitäisi olla yksityiskohtaisesti tiedossa sote-järjestämislain ja aluehallintolain sisältö ja myös se, kenen kanssa mahdollinen sote-kimppa tulee.
Siihen asti jatkuu maakuntien armoton lobbaus omien sote-alueiden ja keskussairaaloiden puolesta.
Vakavat liitospuheet käydään sitten, kun sote-alueiden rajat tiedetään. Moni olisi iloinen, jos jokainen maakunta saisi ikioman sotensa, eikä yhteistyöhön tarvitsisi ryhtyä. Muihinkin vaihtoehtoihin kannattaa silti alkaa henkisesti varautua.
Jos maakuntien liitoksia ei nähdäkään, ainakin rajakunnat lähtevät liikkeelle. Iitti hinkuu Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Savon Heinävesi on menossa Pohjois-Karjalaan. Ei kannata ihmetellä, jos isompiakin repeämiä nähdään – tuskin sentään Etelä-Karjalassa.
Kirjoittaja on Etelä-Saimaan yhteiskuntatoimituksen esimies.