Tulta päin kylätarinoilla

Nuorisoseura. Presidentti viritti aikuisten teatteria Luumäen Kangasvarteen. Uusia ryhmiä syntyy harvoin.

Petteri Värtö

Kahvinjuonnin rajoitukset voivat ajaa epätoivoisiin tekoihin. Pärin talossa Luumäellä salakahvia nauttinut naisväki kätki pannunsa uuniin, ja sen piilottelu isännältä aiheutti vaarallisen tilanteen. Kolttu leimahti liekkeihin.

Kohtaus sisältyy Kangasvarren nuorisoseuran aikuisten teatteriryhmän esitykseen, joka nimensä mukaisesti sisältää oikeisiin sattumuksiin liittyviä kylätarinoita niin Asemanseudulta, Kangasvarresta kuin Multialastakin.

— Ryhmä halusi tehdä todellisuuspohjaisen jutun. Kerätyistä lehtileikkeistä on koottu tiiviitä, sketsinomaisia tarinoita, joista osa on vanhemmille tuttuja ja nuoremmillekin toivottavasti hauskoja, Annikki Hyytiäinen kertoo.

Kangasvarren nuorisoseuran aikuisten teatteriryhmä on varsin harvinainen Etelä-Karjalassa. Vakiintuneita teatterintekijöitä löytyy Imatralta, Lemiltä ja Savitaipaleelta, mutta uudet avaukset jäävät yleensä kokeiluiksi.

— Kangasvarressa on monia pitkäaikaisia harrastusmuotoja. Joissakin kunnissa on haaveita teatterista, mutta homma ei luonnistu, kun porukkaa ei löydy, sanoo suunnittelija Minna Pasi Saimaan Nuorisoseuroista.

Pasi on työskennellyt maakunnassa kymmenen vuotta. Aikuisryhmien syntyminen on vähäistä, ja niiden toiminta riippuu vetäjästä. Suomenniemelle se löytyi Mäntyharjusta, Taavetti ja Taipalsaari kärvistelevät nyt ilman.

Kylätarina löytyy Kangasvarressa syksyllä virinneen teatteriharrastuksen taustaltakin. Osa ryhmästä osallistui esitykseen presidentti Svinhufvudin Siperiaan karkotuksesta vuosi sitten, ja muillakin on kokemusta lavalta.

Nykyaikainen kylätarina saattaa olla kehkeytymässä oman porukan kesken. Ryhmän jäsenet tulevat Kangasvarren seudulta, osaavat dramatisoida tekstiä ja suunnitella sille lavastuksen, puvustuksen ja vielä tehosteetkin.

— Kaikki tapahtui hämmästyttävän helposti. Tarinat on luettu ääneen, hahmoteltu nopeasti kohtauksiksi, jotka on äänitetty ja kirjoitettu sitten uudestaan tekstiksi. Kolmasosa ajasta on vain naurettu, ryhmäläiset kertovat.

Teatteriryhmän ensimmäinen yhteinen esitys on vasta edessä. Sitä kohti on tarkoitus edetä rohkeasti, mutta ryhmän jäsenet eivät toistaiseksi puhu toiminnan jatkuvuudesta. Merkkejä sen mahdollisuuksista kuitenkin on.

— Ryhmä on innostunut, ja ikähaarukka on lavea. Ehkä ensimmäisellä kerralla mukana ovat uskaliaimmat, mutta lasten toiminnassa on nähty, että esityksen jälkeen myös muiden on helpompi osallistua, Pasi toteaa.

Esimerkiksi käy vaikka Savitaipaleen Välijoki. Siellä teatteritoiminta virisi jokavuotisiksi tuotannoiksi, kun remontoidulle seurantalolle piti löytää taloa ylläpitävää toimintaa. Samalla moni kyläläinen löysi uuden harrastuksen.

Kylätapahtumia vuosikymmenien takaa Toukolassa (Suoanttilantie 2). 27.12. kello 16. Esitys on osa Kangasvarren nuorisoseuran 115-vuotisjuhlaa.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö