Teksti Anne Kokkonen, kuvat Inka Nordlund
Juhlaa juhlan perästä. Sitä on keittiömestari Ulla Liukkosen elämä ollut viime aikoina.
Laaja ystäväpiiri juhli Liukkosen kuusikymppisiä hieman ennakkoon tammi-helmikuun vaihteessa. Seuraavana viikonloppuna liittopäivillä Suomen keittiömestareiden puheenjohtaja oli hukkua merkkipäiväonnittelujen hyökyyn.
Nyt Liukkonen valmistelee vaihteeksi muiden juhlahetkiä työpaikallaan Lappeenrannan Linnoituksen Krouvissa. Mielessä ovat yhdet erityisen tärkeät kestit, Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat vuonna 2017.
— Karjalainen ruokakulttuuri pitää saada silloin nousuun. Kerätään voimavarat yhteen ja näytetään kaikille mitä osataan!
Ulla Liukkonen palaa kotimaan tuleviin juhliin monta kertaa haastattelun aikana. Suomi pitää lopultakin kokata ruokamatkailumaana maailmankartalle.
Suomen keittiömestareiden parin viikon takaisessa julkilausumassa puhuttiin samasta asiasta. Maakuntien rikasta ruokakulttuuria ja luonnon antimia tulisi hyödyntää uudella ja luovalla tavalla.
— Maakunta tarvitsee ruokastrategian, joka kantaa vielä vuoden 2017 jälkeenkin. Jo tänä vuonna pitäisi ehtiä harjoittelemaan, että ensi vuonna päästäisiin paukuttamaan täysillä.
Liukkonen tietää mistä puhuu. Kun kädet ovat olleet rieskataikinassa taaperoiästä lähtien, tuntuma karjalaiseen keittiöön on välitön ja vahva.
— Mielelläni tarjoaisin rieskaa mukaan kaikille kävijöille. Valitettavasti vanha tuliaiskulttuuri on väistynyt, mutta täällä Karjalassa meidän pitäisi nostaa sitä uudelleen esiin.
Jakaminen on Liukkosella verissä. Omastaan antamisen oppi luonnostaan, kun syntyi seitsenlapsisen perheen kuopukseksi.
— Olen vaatimattomista oloista lähtöisin, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Yhdessä kasvaminen ja jakaminen oli meille rikkautta.
Liukkonen oli äidin tyttö, joka seurasi naisväen puuhia herkeämättä. Kun äiti suolasi sianlihaa suureen tiinuun, pikku-Ulla roikkui tiinun laidalla pää syvällä sammiossa.
Äiti näytti, mitä karjalainen keittiö tarkoittaa. Suola ja pippuri riittivät mausteeksi, kun ruokaa tehtiin suurella sydämellä.
— Äiti opetti kunnioitusta. Muistan kiittää yhä ruuasta, vaikka olisin tehnyt sen itse itselleni.
Kansakoulun opettaja olisi lähettänyt Ulla Liukkosen oppikouluun, mutta tyttö vastusteli. Hän ei astuisi polulle, jota isommatkaan sisarukset eivät olleet saaneet taivaltaa.
Niin Liukkosesta tuli ensin lapsenlikka, sitten keittiöapulainen ja lopulta talouskoululainen. Ensimmäisen työrupeamansa jälkeen hän kouluttautui kokiksi ammattikurssikeskuksessa ja pääsi Etelä-Karjalan osuuskaupan palkkalistoille. Työsuhde kesti peräti 31 vuotta.
Vuonna 2007 Liukkonen lähti pois hotelli Lappeesta, sillä hänestä tuntui, että oli tullut aika siirtyä eteenpäin. Lapset olivat kasvaneet isoiksi, ja poltetta riitti sekä oman ammatillisen osaamisen että koko maakunnallisen ruokakulttuurin kehittämiseen.
Irtiotto vei Liukkosen kolmeksi vuodeksi Imatran kylpylään ja edelleen Neitsytniemen kartanoon. Vuodesta 2011 lähtien hän on työskennellyt nykyisessä työpaikassaan.
Työvuodet tekivät Liukkoselle saman kuin karjalanpaistille. Hienot sävyt ovat päässeet kunnolla oikeuksiinsa vasta pitkällisen haudutuksen jälkeen.
Julkisuudesta saa helposti sen käsityksen, että keittiömestarit nousevat maineeseen heti koulusta päästyään. Ulla Liukkosen mukaan huipulle ei ole oikotietä.
— Alasta haaveileville nuorille sanon, että ensin pitää lukea kokiksi ja olla vähintään kolme vuotta käytännön töissä. Vasta sen jälkeen voi olla valmis esimieheksi.
Television kokkiohjelmista Liukkosella on omakohtaista kokemusta. Vuonna 2011 hän osallistui Suomen Top Chef -ohjelmaan ja nousi muutamassa viikossa valtakunnanjulkkikseksi.
— Mitäpä sitä ei tekisi keittiömestareiden edestä? Julkisuus ei ole muuttanut minua eikä työtäni, nykyinen näkyvyyteni on pitkän päivätyön tulosta.
Ulla Liukkonen tunnetaan ammattitaitonsa ohella pitkälle jalostuneesta karjalaisesta välittömyydestä. Hän ei epäröi halata vastaantulijoita tai itkeä ja nauraa yhdessä tuntemattomien kanssa.
— En enää mieti, mitä muut minusta ajattelevat. Ihmisen pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ja minä kyllä osaan nauraa myös itselleni.
Liukkonen nauttii ihmisten kanssa puhelemisesta oli kohtauspaikkana sitten ravintolasali tai kadun kulma. Aika usein keskustelut sivuavat ruuanlaittoa.
— Ihmiset kyselevät minulta paljon neuvoja ja reseptejä. Jos on jotain, mitä en tiedä tai osaa, osaan olla puuttumatta siihen.
Esimerkiksi voi ottaa vaikka kotitekoisen makkaran. Periaatteessa Liukkonen hallitsee sen valmistuksen, mutta makkarakurssin opettajaksi hän neuvoo kysymään jotakuta asiaan vihkiytyneempää gurua.
Hersyvän naurun kintereillä kulkevat suru ja itku. Top Chefin kuvaukset osuivat raskaaseen aikaan Liukkosen elämässä.
— On ollut vaikeita päiviä. Vuonna 2010 käsi oli kipeä, aviomies kuoli ja olin juuri aloittanut Suomen keittiömestareiden ensimmäisenä naispuolisena puheenjohtajana. Ajattelin, että jos tästä selviän, olen vahva.
Liukkonenhan selvisi. Surun kanssa oppi elämään, särkevä olkapää leikattiin, ja sitkeän kuntoutuksen jälkeen keittiömestari palasi monien hämmästykseksi takaisin työnsä ääreen.
— Nyt elän parasta aikaani. Kädet ovat taas kunnossa ja terveyttä on vielä muutenkin jäljellä. Jos joskus tuntuu surkealta, tukena on tosi laaja ystävien verkosto.
Mitäpä muutakaan Ulla Liukkonen odottaisi tulevaisuudelta kuin lisää mielenkiintoisia töitä. Tekevä ihminen ei osaa olla jouten — jouluvapaillakin Liukkonen löysi itsensä leipomasta myyjäisiin.
— En ole koskaan ajatellut, että vaatisin itseltäni liikaa. Oma rima on tosi korkealla, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että olen asiakkaan asialla.
Oman käden jäljen näkeminen antaa virtaa, samoin keittiöalan yhdistystoiminta. Kiinnostuksen kohteet täydentävät sopivasti toisiaan, kun kiireisen keittiökesän vastapainoksi voi talvella heittäytyä mukaan järjestöelämään.
Keittokirjoja on syntynyt tähän mennessä kolme, ja kirjaperhe saattaa vielä joskus kasvaa. Runoteosta Liukkonen ei kuitenkaan lupaa.
— Runoja on kirjoitettu jonkin verran puheiden loppuun, mutta ei niitä ole säilössä pöytälaatikossa!
Ulla Liukkonen
Syntynyt vuonna 1956 Taipalsaarella.
Suomen keittiömestareiden puheenjohtaja.
Asuu Lappeenrannan Lauritsalassa.
Leski, kaksi tytärtä. Lemmikkeinä kaksi keskikokoista villakoiraa.
Harrastaa ruokaa, yhdistystoimintaa ja keittokirjojen kirjoittamista.
Rakastaa lapsiaan sekä omaa kotikuntaa ja sen ihmisiä.
Inhoaa kateellisia ihmisiä.
Ihmettelee miksi Suomi on päästetty tähän tilaan.