Tavallinen työpäivä museossa

Lappeenranta. Esinekokoelman säilytystiloissa voi toimia vain suojautuneena päästä jalkoihin. Kaupungilta ei löydy tiloja työntekijöilleen.

Petteri Värtö

Suojahaalari päälle, naamari kasvoille ja käsineet käteen. Reija Eeva ei ole lähdössä taltuttamaan vaarallista tartuntatautia tai ydinreaktorin tulipaloa. Etelä-Karjalan museon kokoelma-amanuenssi valmistautuu ihan tavalliseen työpäivään museokokoelmien säilytystiloissa Lappeenrannassa.

Suojautuminen tilojen vaaralliselta sisäilmalta on ollut museon kokoelmatyöläisten arkea kaupungissa jo vuodesta 2010.

— Puolinaamarin kanssa kaksi tuntia kerrallaan oli maksimi, ja senkin jälkeen pää tuntui tyhjältä. Uusilla naamareilla työtä voi tehdä kokonaisen päivän. Nämä olisi pitänyt saada jo vuosia sitten, Eeva toteaa.

Lappeenrannan museotoimi säilyttää kokoelmaesineitä yhdessä isossa ja parissa pienessä tilassa. Yksikään niistä ei ole tarkoitettu arvoesineiden säilytykseen, ja isoimman sisäilma altistaa terveysvaaroille.

— Säilytystiloissa on työskennellyt säännöllisesti viisi työntekijää. Hankaluuksien vuoksi työpäivät esinekokoelman parissa ovat vähentyneet, eikä sen luettelointia ole voitu tehdä niin kuin haluaisimme.

Isossa tilassa on 30 000 eri esinettä. Niitä on puhdistettu lähinnä näyttelyitä varten, sillä puhtaille esineille ei ole ollut kunnollista säilytystilaa. Kehnot olosuhteet pitävät kulttuurihistorian yleisön ulottumattomissa.

Reija Eeva on työskennellyt museon esinekokoelman kanssa Lappeenrannassa vuodesta 2009. Kun amanuenssilta kysyy työhön liittyviä fiiliksiä, hän kertoo miettineensä mahdollisimman kohteliasta vastausta.

— Historiallisten esineiden puhdistaminen on osa tätä ammattia, mutta on ollut lannistavaa ja ärsyttävääkin, kun siivouksen lisäksi ei ole ollut oikein mahdollisuutta syventyä kokoelman sisältöön, Eeva muotoilee.

Hänen haaveensa on yksinkertainen: terveet tilat, joissa voi tehdä aktiivisesti työtä kokoelman kanssa. Se merkitsee, että esineet tietoineen voi luetteloida ja että ne pääsevät säilöstään helpommin yleisön eteen.

Uusi naamari on Eevan päässä toista kertaa. Siinä on helppo hymyillä, sillä se työntää puhdasta ilmaa hengityselimistölle. Hymyyn on vähän aihettakin, sillä museolla on uusi säilytystila, jonne putsata esineitä.

— Tarvitsimme tilan, jonne palauttaa ja jossa säilyttää Avojaloin-näyttelyä varten kunnostettuja esineitä, amanuenssi kertoo. Säilytystila on väliaikainen, ja siinä on neliöitä 300, kun tarvetta olisi 3 000 neliölle.

Lappeenrannan tilakeskus on etsinyt vuosia paikkoja museon säilytystiloiksi. Tiloja kaupungilla on vaikka kuinka, muttei esineille eikä terveydelle sopivia. Uusi tila on vuokrattu yksityiseltä kymmeneksi vuodeksi.

Amanuenssin haaveen toteutumista tutkaillaan muutenkin. Kaakon museot selvittävät parhaillaan, voitaisiinko alueen museoiden esinekokoelmien hoito ja säilytys keskittää. Säilytystilat ovat yhteinen ongelma.

— Siinäkin ainoa järkevä lopputulos on löytää sellainen säilytystila, jossa kokoelmatyötä voi tehdä aktiivisesti koko ajan, Eeva sanoo. Eeva edustaa Lappeenrantaa heinäkuussa valmistuvassa selvityksessä.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö