Outi Salovaara
Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva esittää Lappeenrannan länsialueelle kahden koulun mallia. Kaupunginhallitus käsittelee Jarvan esitystä maanantaina. Asian ratkaisee lopullisesti kaupunginvaltuusto.
Länsialueen päiväkoti- ja kouluverkoksi on ollut lukuisia eri vaihtoehtoja
Nyt esitetty keskitetty malli tarkoittaa, että tulevaisuudessa Länsi-Lappeenrannassa olisi kouluja vain Sammonlahdessa ja Ruoholammella. Kirjasto- ja nuorisotoimen tilat rakennettaisiin Sammonlahden koulun yhteyteen.
Uudistuksen myötä Kuusimäen koulu Kourulassa sekä Skinnarilan päiväkoti ja koulu, Lavolan koulu sekä Uus-Lavolan päiväkoti lopetetaan ja puretaan.
Päiväkoteja olisi edelleen länsialueella yhteensä viisi. Kourulaan ja Sammonlahteen rakennettaisiin kokonaan uudet päiväkodit.
Esityksessä on kaksi vaihtoehtoa keskitetyksi malliksi. Toisessa vaihtoehdossa on yläkoulu sekä Ruoholammella että Sammonlahdessa, toisessa vain Sammonlahdessa.
Valinta tehdään esityksen mukaan sen perusteella, kumpi paremmin toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa.
Lisäksi liikuntatilaratkaisu vaatii esityksen mukaan tarkennusta iltakäytön näkökulmasta.
Kun Lappeen koulun liikuntasalia tuskin voi laajentaa, harkittavaksi tulee rakennetaanko yksi uusi suuri liikuntasali vai jatketaanko kahden pienen salin mallilla.
Kaupunginjohtaja esittää, että uudisrakennusten hankesuunnittelu käynnistetään mahdollisimman nopeasti. Sen perusteella päätetään kumpi keskitetyistä malleista valitaan.
Lisäksi asemakaavojen laadinta on käynnistettävä välittömästi.