Mies kartalla

Juha Heimala on valmistellut seitsemän vuotta Lappee-Jukolaa. Ensi kesän kilpailupäivä osuu keskelle mansikanviljelijän kiivainta työrupeamaa.

Teksti Anne Kokkonen, kuvat Kai Skyttä, Otto Ponto

Kartta, kompassi vai emit-kortti? Omaa persoonaa parhaiten kuvaavan suunnistusesineen valitseminen ei tuota vaikeuksia Juha Heimalalle.

— Olisin ilman muuta kartta. Niiden kanssa olen ollut tekemisissä melkein koko ikäni.

Karttoihin Heimala tutustui jo pikkulapsena Lappeenrannan Lasolassa. Pauli-isä oli intohimoinen suunnistaja ja tartutti lajirakkauden jo varhain poikaansa.

— Suunnistuskartat olivat tuohon aikaan peruskarttoja. Ryhdyimme parantamaan tilannetta ja teimme Lappeen Riennon ensimmäisen suunnistuskartan kotikylän maastoista vuonna 1976, Heimala muistelee.

Karttoja ymmärtänyt poika ei joutunut ammattia valitessaankaan eksyksiin. Maanmittausala oli luonnollinen ratkaisu, sillä siinäkin tukeuduttiin kartografiaan.

 

Jälkikäteen arvioituna Heimalan reittivalinnat näyttävät äärimmäisen loogisilta. Kaikki tehty tuntuu tähdänneen ensi kesänä juostavaan Lappee-Jukolaan.

— Tässä ei oltaisi, jos en olisi kaavoittaja siviiliammatiltani ja urheilun osaaja harrastukseltani. Kaavoittajana totuin valmistelemaan ja esittelemään asioita päättäjille. Nyt kun haetaan lupia ja tehdään selvityksiä ja suunnitelmia, tiedän mitä tulee tehdä missäkin järjestyksessä.

Maailman suurimman suunnistuksen viestikilpailun järjestäminen on niin iso urakka, että maallikon on sitä vaikea hahmottaa. Kun 15 neliökilometrin suuruiselle alueelle Lappeenrannan Raippoon saapuu kesäkuun 18. päivänä arviolta 16 000 suunnistajaa ja 50 000 kisakävijää, huollon on toimittava ja järjestyksen säilyttävä kaikissa tilanteissa.

— Kun pari vuotta sitten järjestettiin SM-kisat, niissä oli 85 prosenttia suunnistusasiaa ja 15 prosenttia kaikkea muuta. Jukolan viestissä prosenttiosuus on päinvastainen, vaikka suunnistusasia on mittava.

Juha Heimalan mieli on askarrellut Jukolan viestiin liittyvissä kysymyksissä jo seitsemän vuotta. Ensin kilpailunjohtaja teki suunnitelmia yksin, sitten hän sai työparikseen tapahtumapäällikkö Harri Kaurasen. Tähän mennessä järjestävänä seurana toimivan Lappeen Riennon talkoorinkiin on ilmoittautunut jo 1 200 vapaaehtoista.

— Päätehtävänäni on ollut organisaation kerääminen ja kokonaissuunnittelun johtaminen. Tästä eteenpäin minun roolini vähenee ja muiden kasvaa.

 

Suunnistuksessa vallitsee vahva heimokulttuuri, eikä kaveria ole tapana jättää pulaan. Vuosittaisen Jukolan viesti -tapahtuman onnistuminen on kaikkien yhteinen tavoite.

Heimala kertoo havainneensa, että Jukolan järjestäjien mentorointi on huippuluokkaa. Edellisvuoden järjestäjät pitävät kunnia-asianaan seuraajien perinpohjaista kouluttamista.

— Viime kesänä Paimiossa meitä oli 70 Lappee-Jukolan tekijää työharjoittelussa. Itse olin mukana tuomarineuvostossa, jossa ei ollut hirveästi hommaa.

Heimalan tehtäväksi lankesi 50 ensimmäisen joukkueen maaliintulojärjestyksen tarkkaileminen. Sijoitukset ratkesivat kuitenkin jo ennen maalilinjaa, eikä tuomaria tarvittu.

Jotain samantapaista on odotettavissa myös Lappee-Jukolassa. Parhaassa tapauksessa kilpailunjohtaja ehtii nauttia kisatunnelmasta ja jännittää viestiosuuksien etenemistä.

— On huono merkki, jos kilpailunjohtaja juoksee tapahtumassa sinne tänne!

 

Lappee-Jukolalle ei alettu keksiä mitään hienoa iskusanaa tai tunnuslausetta. Kaikki toimii -lausahdus on kuitenkin lähtenyt elämään järjestäjien sisäisenä tunnuksena.

— Jokainen osa-alue hoitaa ensin perusasiat kuntoon. Hifistellä saa siinä vaiheessa, kun kaikki varmasti toimii.

Heimala kertoo rientolaisten löytäneen ratkaisut Jukolassa tavallisimmin hiertäneisiin kysymyksiin. Esimerkiksi linja-autoille on riittävästi pysäköintitilaa, kun varikko sijaitsee entisen Lada-autojen maahantuontikeskuksen pihassa kivenheiton päässä.

Jopa Jukolan pahimpaan vitsaukseen on kenties löytynyt tepsivä lääke. Raipon pressusaunassa ei väsyneiden suunnistajien tarvitse värjötellä muutaman asteen lämmössä.

 

Raporttien kirjoittamista ja joensuulaisten kouluttamista vuoden 2017 Jukolan viestiin riittää pitkälle loppusyksyyn. Heimala on varautunut jälkitöihin, vaikka sai kaavoittajan ammatissa tehdä moista riittävästi.

— Tuntui sopivalta jättää istuminen ja satasivuisten raporttien kirjoittaminen. Tykkään haasteista, ja päätin tehdä jotain muuta ennen kuin pää harmaantuu kokonaan.

Reilut 20 vuotta osa-aikaisena marjanviljelijänä tarjosi luontevan ratkaisun ammatinvaihtoon. Vuonna 2014 Juha Heimala irtisanoutui konsultointi- ja suunnitteluyritys Pöyryltä ja ryhtyi täysipäiväiseksi mansikanviljelijäksi.

Kartoista Heimala ei pääse eroon pellollakaan, sillä viljely tapahtuu lohkoissa ja pellot tarvitsevat muun muassa salaojitusta. 1980-luvun taitteessa hankittu viljelyalue melkein kaksinkertaistui viime vuonna, kun Heimala hankki omistukseensa naapurin peltomaita.

— Nykyisen ammatin työläin ja tärkein aika on touko-kesäkuussa, jolloin istutuksista ja kasvustoista huolehtiminen on tehtävä tunnilleen. Vasta elokuussa alkaa vähän helpottaa.

 

Viidenkymmenen suunnistusvuoden aikana Juha Heimala on nähnyt lajin kaikki puolet. Noin 50 suomenmestaruusmitalia eri ikäsarjoista muistuttavat konkreettisesti saavutuksista.

Uran makeimpiin hetkiin kuuluu hiihtosuunnistuksen SM-viestikulta vuodelta 1983. Heimala hiihti joukkueensa ankkurina ja onnistui pitämään kovat tekijät takanaan.

Vielä kymmenen vuotta sitten Heimala kävi lenkillä säännöllisesti ja nautti käytännön suunnistamisesta. Kiinnostus on vaivihkaa siirtynyt järjestöpuolelle, ja metsä kutsuu enää syksyisin.

— Ei minulla ole kiire, on vain paljon tekemistä. Tämä tuntuu tällä hetkellä olevan näin ihan ok.

Kun marjanviljelijä tekee ruumiillista työtä pellolla aamusta iltaan, ei liikuntaa tarvita enää rinnalle kiireisinä työjaksoina. Suunnistusta Heimala pitää edelleen yhtenä rentouttavimmista liikuntamuodoista sekä fyysisesti että psyykkisesti.

— Kun suunnistaja lähtee metsään, hän joutuu laittamaan kaikki ajatuksensa suoritukseen. Kaikki muut asiat unohtuvat, ja sekä fyysinen että henkinen puoli rentoutuu.

Juha Heimala

Syntynyt vuonna 1958 Lauritsalassa.

Entinen maanmittausteknikko, nykyinen mansikanviljelijä.

Lappee-Jukolan kilpailunjohtaja.

Lappeen Riennon puheenjohtaja.

Asuu Taipalsaarella.

Perheessä vaimo ja kaksi kissaa, lapset ovat maailmalla.

Harrastuksena suunnistus.

Rakastaa vaimoa.

Inhoaa kaalilaatikkoa.

Ihmettelee itsemurhaterroristeja.

 

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen