Kivijärveä kirkastetaan

LEMI. Ylä-Kivijärvellä rakennetaan lisää laskeutusaltaita järven suojaksi. Lahnoja, särkiä ja salakoita kalastettiin tänä kesänä järvestä yli 10 000 kiloa.

Jarmo Hämäläinen

Kivijärven rannalla, Jalkosalmen tanssilavan kohdalla, järvimaisema on kuin postikortista. Itse järvi on kuitenkin Kuuksenenselän tienoilla kirjaimellisesti huonossa hapessa.

— Neljään metriin saakka riittää happea. Kuhanpoikasia kuoli kerran paljon, kun ne eivät tajunneet nousta pohjasta, kertoo järven tilaa tarkkaileva ja elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksella (ELY) järvestä näytteitä ottava Aarno Parkkola.

— Juhannuksen aikaan uistelijat sanoivat, että kaloissa on paha haju, Parkkola jatkaa.

Rehevöityminen, hapettomuus ja levät ovat vaivanneet Kivijärven pohjoispään vesiä Lemillä pitkään. Vuonna 1989 vesi meni talvella vihreäksi.

Silloin syyksi arvioitiin järveen kulkeutuneita laskeutumia. Lietelantaa käytettiin pelloilla, metsiä ja soita ojitettiin, eikä rannoilla ollut suoja-alueita, jotka estävät kuormittavien aineiden pääsyn järviveteen.

 

Nyt Kivijärven pohjoispäätä kirkastetaan kolmivuotisessa projektissa, jonka keskeiset keinot rehevöitymisen pysäyttämisessä ovat uusien laskeutusaltaiden ja kosteikkojen rakentaminen järven suojaksi sekä rehevöityneissä vesissä viihtyvän roskakalan poistaminen järvestä.

Kuormitusta Kivijärven pohjoispäähän on tullut valuma-alueilta pitkään.

— Kaksi laskeutusallasta on nyt rakennettu, ja kolmen vuoden projektissa niitä pitäisi rakentaa paljon lisää, kertoo Osmo Lamponen, joka on Suontakaisen osakaskunnan puheenjohtajana tiiviisti mukana Kivijärven puhdistusprojektissa.

 

Kivijärven pohjoispään puhdistusprojektia johtaa Saimaan vesiensuojeluyhdistys. Projektissa ja hankkeen seurantaryhmässä vaikuttavat myös seudun kolme vesialueiden osakaskuntaa sekä Lappeenrannan ympäristötoimi.

— Rahoitusta on kerätty eri puolilta, myös monilta yhdistyksiltä ja säätiöiltä. Meillä taitaa tällä hetkellä olla toistakymmentä rahoittajaa. Tavoitteena on saada yli 300 000 euroa, jolla luulisi jo näkyviäkin tuloksia syntyvän, Osmo Lamponen sanoo.

Konkreettisen näkyviä tuloksia on saatu ainakin kalastuspuolella. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus on keventänyt järven sisäistä kuormitusta tänä kesänä paunetilla eli avorysällä, jolla järvestä on nostettu vähempiarvoista kalaa.

— Lahnoja, särkiä ja salakoita nousi 10 038 kiloa, Aarno Parkkola kertoo tarkan summan.

Kirkastamista Kivijärvessä riittää vielä vuosiksi. Maanantaina järven pohjoispäähän yhteydessä olevasta Lahnajärvestä lähti sinilevänäyte ELY-keskukseen.

— En ole koskaan ennen nähnyt siellä niin paljon sinilevää, Parkkola hämmästelee.

 

 

Pro Kivijärvi

Perustettiin 20 vuotta sitten kantamaan huolta Luumäen, Lemin ja Savitaipaleen alueella sijaitsevan Kivijärven kunnosta.

Yhdistyksen toiminnan aikana Kivijärveä on kunnostettu ja puhdistettu Ala-Kivijärvellä ja Väliväylällä.

Vuonna 2016 on vuorossa vesistönkunnostushanke Ylä-Kivijärvellä Kuuksenenselän alueella.  Pro Kivijärvi on yhtenä rahoittajana Ylä-Kivijärven kolmevuotisessa projektissa.

Pro Kivijärvi -yhdistys viettää 20-vuotisjuhliaan Taavetissa seurantalo Joukolassa 14.7.

klo 15.

 

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen