Koko kaupunki näyttämönä

Lappeenranta. Kaupunkifestivaali levittäytyy neljännen kerran eri puolille kaupunkia ja kolmen viikon ajalle. Ville Silvennoisen mielestä uusyhteisöllisyys on lisääntynyt.

Sari Pullinen

Perjantaina alkava neljäs Kalevatron-kaupunkifestivaali tarjoaa teatteria, musiikkia, kuvataidetta, ruokaa ja toimintaa Lappeenrannassa. Se tuo kaupunkiin muun muassa maailmanluokan huippukitaristin, lappeenrantalaislähtöisen Olli Hirvosen ja runsaasti eteläkarjalaista osaamista.

Lappeenrannan kaupunkikulttuuri on Kalevatron-festivaalin tuottajan Ville Silvennoisen mielestä ilahduttavasti piristynyt. On syntynyt ravintola- ja siivouspäivä, ja Linnoitustakin on otettu uudenlaiseen käyttöön.

— Varsinkin kesäisin on rohkeaa uusyhteisöllisyyttä. Tapahtumat vanhassa teatterissa olivat hienoja tyhjän tilan haltuunottoja, Silvennoinen sanoo.

 

Kalevatron-festareilla palkitaan kaupunkitunnelmaan vaikuttanut positiivinen teko. Ehdolla ovat ainakin uudet rakennustyömaamaalaukset ja kirjaston uudistettu puisto.

— Kehittelemme myös omaa snack-herkkua festareille. Lobbasimme jo vegaanisen juustopitsan, jota saa ravintolasta Koulukadulta.

Kalevatronia rakentavat Hoi Sie -galleria, pienet teatteriryhmät ja Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys.

Mielikuvitukselle annetaan tilaa. Tapahtuman taustalla kulkee todellisuussatu, jossa edellisvuoden festareilla Suur-Joutsenosta itsenäistynyt Neo-Lappeenranta etsii identiteettiään ja Lauritsalallakin on itsenäistymishaaveita.

Se, mikä tavallisesti pysyy paikoillaan, on Kalevatronissa liikkeellä: Kullertron 2 -esitys vaeltaa paikasta toiseen, ja ryhmänäyttely on joka päivä eri. Näyttely ilmestyy jonnekin, ja järjestäjät antavat vihjeitä, mistä sen voi löytää. Sen toteuttavat nuoret paikalliset tekijät.

 

Hoi Sie -gallerialla järjestetään musiikki-instrumenttityöpaja. Jääkiekkomailasta ja oliiviöljykanisterista valmistetaan kitara.

Samassa paikassa esiintyy festarin avauspäivänä eteläkarjalainen syntetisaattoriyhtye Preset/Reset.

Kaik’ käy -klubeja on useita, samoin esiintyjiä. Ensi lauantaina soittavat Rejected, Guns Of Glory ja Outlaw.

— Joitakin ohjelmia vielä mietimme. Ensimmäisenä tapahtumavuonna opimme, että uutta ohjelmaa voi tulla koko ajan festivaalin aikana, Silvennoinen kertoo.

— Tässä me tehdessä koko ajan opimme lisää.

Ensi vuonna Kalevatron täyttää viisi vuotta. Sitä varten on suunnitteilla jotakin isoa.

Kalevatron-kaupunkifestivaali 12.—28.8.

Pe 12.8.  Avajaisgaala, kaupungintalon ympäristö klo 19. Elävää musiikkia, ääniteoksia. Kaupunkitilassa elävän ja vaihtuvan ryhmänäyttelyn ensimmäinen episodi. K-TRON 10 000 -avajaisklubi, Lucky Monkeys klo 22. Preset/Reset.

La 13.8.  Katusoittokiertue ja performatiivista hämmennystä. Kaik’ käy -klubi, Lucky Monkeys klo 22: Rejected, Guns of Glory, Outlaw.

Su 14.8.  Kalevatron-pihajazz, Tasihinin talon sisäpiha klo 19. Olli Hirvonen & co.

Viikko-ohjelmaa: Musiikki-instrumenttityöpaja Galleria Hoi Sie -galleriassa. Ryhmänäyttelyn vaihtuvat installaatiot keskustassa. Polkupyörätapahtuma.

Ohjelma jatkuu perjantaina 19.8. Viimeinen tapahtumapäivä on sunnuntai 28.8. Ohjelma täydentyy tapahtuman kuluessa. Ajantasainen ohjelma löytyy Kalevatronin facebook-sivulta.

 

Kirjoittaja:
Sari Pullinen