Kauppakeskus jakautui kahtia

Lappeenranta. Ison-Kristiinan alin kerros ja kahvilakeskittymä kuhisevat asiakkaita. Hiljaisessa päädyssä kauppiaat pettyivät ja Crocsin liike sulkee ovensa.

Jenni Hirvinen

 

Ison-Kristiinan paraatipaikalla, kahviloiden tuntumassa toimivat yrittäjät ovat tyytyväisiä kuluneeseen vuoteen.

Lappeenrantalaisen kauppakeskuksen toisen rakennusvaiheen valmistumisesta on vuosi.

 

Suomalainen kirjakauppa muutti Isoon-Kristiinaan kävelykatu Oleksilta. Myymäläpäällikkö Anna-Mari Honkamäki kertoo, että uusi myymälä on näkynyt myynnin piristymisenä.

— Olemme saaneet jotkin tuoteryhmät — esimerkiksi lastenkirjat — paremmin näkösälle kuin vanhassa myymälässä.

Myös Kansalaistorin kerroksessa oleva Kookenkä kiittelee sijaintiaan.

Myymälästä vastaavan Teija Kilpiön mukaan vanhat asiakkaat ovat löytäneet liikkeen ja venäläisasiakkaiden määrä kasvaa.

— Valtakatu oli aikoinaan hyvä paikka tehdä kauppaa, mutta nyt sijaintimme on erinomainen. Kauppakeskus on viihtyisä. Jokaiselle on jotakin, ja kahviloita on paljon.

 

Kodintarvikkeita myyvän ruotsalaisketju Clas Ohlsonin myymälä on hiljattain tyhjentyneen Anttilan liiketilan vieressä.

Sijainti kauppakeskuksen pääoven vieressä on hyvä, sanoo myymäläpäällikkö Tuomo Kuosma.

— Tämä on meille sopivin kauppakeskus Lappeenrannassa, koska täällä on muitakin päivittäistavaratuotteita myyviä liikkeitä. Liikkeet tukevat toisiaan.

Lounasajan ulkopuolellakin Ison-Kristiinan kahvilat ovat usein täynnä väkeä.

Vilkastuminen on tapahtunut viime aikoina, sanoo Robert’s Coffeen yrittäjä Virva Vehmaa.

— Puolitoista vuotta sitten oli haasteellista. Kauppakeskus liikkeineen oli vain puoliksi auki, mutta kahviloita ja asiakaspaikkoja oli kuitenkin paljon.

Vehmaan mukaan myös venäläisasiakkaita on viime aikoina tullut lisää.

— Olemme keskellä kulkuväylää. Meiltä haetaan paljon kahvia mukaan aamuisin ja iltapäivisin.

Myös Kansalaistorin tasossa olevan Picnicin päällikkö Tiina Jokelainen on tyytyväinen kahvilan sijaintiin.

— Tässä päässä ihmisiä pyörii aina, vaikka Anttilan lähtö näkyykin suurimpien ihmisvirtojen laantumisena.

 

Kauppiaat pitävät katutasossa olevaa markettikerrosta toimivana runsaan vuoden kokemuksen jälkeen.

Alkon myymäläpäällikkö Marjut Tuominen-Himanen on iloinen siitä, että myymälä on päässyt asettumaan paikalleen. Remontin aikana Alko ehti olla kahdessakin väistötilassa.

— Asiakasmäärä on saatu nousuun mukavasti. Tila on myös valoisampi ja toimivampi kuin vanha, ja neliöt on käytetty onnistuneesti.

 

Kaikilla ei mene hyvin Isossa-Kristiinassa.

Liukuportaiden ja kahviloiden tuntumassa on vilinää, mutta toista päätyä The Body Shopin myymäpäällikkö Tiina Valkeapää kutsuu kuolleeksi kulmaksi.

— Olen täällä ihan pimennossa. Kateellisena katson myymälöitä, jotka sijaitsevat kahviloiden lähellä. Luulin, että liikevaihtomme kasvaisi, kun siirryin Weerasta tänne. Näin ei ole käynyt, kun vuokrakin on täällä kova.

Hiljaisessa päädyssä sijaitseva Crocs-kenkäketjun myymälä sulkee ovensa lähipäivinä.

Crocsin myymäläpäällikkö ei halunnut kommentoida Etelä-Saimaalle liikkeen lopettamista.

 

Tiina Valkeapään mielestä kahviloita olisi pitänyt jakaa tasaisesti koko kauppakeskukseen.

— Nyt tilanne on epäoikeudenmukainen. Olen kysynyt, saisinko vuokraan joustoa, kun vuokrasopimusta on vuoteen 2020. Toistaiseksi asia ei ole edennyt.

The Body Shopin kanssa samassa kulmassa sijaitsee vaateketju Marks & Spencerin myymälä.

— Tila on toimiva, mutta ei ole meille eduksi, että ympärillä on monta tyhjää liiketilaa, sanoo myymäläpäällikkö Annika Kumlin-Henttu.

 

Ison-Kristiinan omistavan Cityconin kaupallinen johtaja Ulla-Maija Kemppi sanoo sijainnin vaikuttavan tilojen hinnoitteluun kauppakeskuksessa.

— Vuokrausehdot ovat vuokran-antajan ja vuokralaisen välisiä ja luottamuksellisia. Niitä en voi kommentoida.

 

 

Iso-Kristiina lukuina

Kauppakeskuksessa yhteensä noin 80 liikettä ja palvelua.

Kävijämäärä: 2,4 miljoonaa (vuodessa).

Myynti: 50,9 miljoonaa euroa (kahdeksalta kuukaudelta).

Vuokrattavia liiketiloja yhteensä 75 kappaletta, 27 237 neliömetriä.

Lähde: Kauppakeskusyhdistys, tiedot vuodelta 2015.

 

 

Kirjoittaja:
Jenni Hirvinen