Riina Nokso-Koivisto
Valokuvaaja Hanna Koikkalaisella on itärajaan hyvin henkilökohtainen suhde. Hän on kotoisin Imatralta ja asuu nykyisin osin Helsingissä, osin maatilalla Joutsenon Aholassa.
Suomen valokuvataiteen museolla julkistetaan tänään Koikkalaisen teos Raja. Kuvat on kirjan nimen mukaisesti otettu rajan pinnasta, sekä Etelä-Karjalasta että Venäjän puolelta.
Valokuvaajana Koikkalainen kokee tärkeäksi kuvata nykyhetkeä ja käynnissä olevaa muutosta arkisten asioiden ja tavallisten ihmisten kautta. Omassa lähiympäristössä muutosta on kuitenkin vaikea nähdä.
— Raja-kirjakin olisi saattanut jäädä tekemättä, jos en itse olisi tuolloin asunut muualla. Kun on välillä poissa ja tulee takaisin, muutos on helpompi havaita, Koikkalainen sanoo.
Osa valokuvaajista lähtee Afrikkaan tai muihin eksoottisiin paikkoihin löytääkseen kiehtovia kuvauskohteita. Tämä ei ole Koikkalaisen tapa.
— Mielestäni parhaat tarinat kumpuavat tavallisuuden parista, kuten maaseudun mummeleilta. Minulle tavalliset ihmiset ovat kaikkein kauneimpia ja kiinnostavimpia, Koikkalainen sanoo.
Sen takia Koikkalainen tekee mielellään myös lehtikuvaajan töitä. Hän on työskennellyt muun muassa Etelä-Saimaassa.
Alun perin Koikkalaisen Raja-projekti oli hänen lopputyönsä Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun.
— Minulla oli projektin suhteen villejä ideoita, kuten kävellä itäraja päästä päähän, kaikkiaan 1 340 kilometriä. Realismi iski kuitenkin vastaan, sillä retki olisi vienyt kolme kuukautta, Koikkalainen nauraa.
Lopulta hän päätti tehdä rajalle erilaisia kuvausretkiä sekä kävellen, pyörällä ja autolla.
— Tutustuin asiaan vähän sellaisella lapsenkaltaisella uteliaisuudella.
Nykyään valokuvaaja tarttuu mieluiten projekteihin, joissa saa tehdä yhteistyötä muiden taiteenalojen osaajien kanssa. Yksi näistä on muusikko Anne-Mari Kivimäen kanssa tehty Lakkautettu kylä -näyttely, joka nähdään tulevana kesänä Imatran taidemuseossa.
Soiva näyttely käsittelee evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä, karjalaisuutta ja venäläisyyttä. Musiikki lisää kuviin tunnetta ja merkitysta samoin kuin kuvat musiikkiin.
— Poikkitaiteellinen yhteistyö on mielestäni aivan mahtavaa, se on minun juttuni. Kun työskentelee yhdessä esimerkiksi muusikkojen tai tutkijoiden kanssa, lopputuloksesta tulee niin paljon monipuolisempi kuin nysvätessä yksin työhuoneella.
Yhteistyö avaa silmiä myös ihan konkreettisissa asioissa. Koikkalaisen kokemus on, että kuvataiteilijat suhtautuvat tekemisiinsä usein turhankin nöyrästi.
— Muusikoilla sen sijaan on ihan erilainen, ammattimainen ote esimerkiksi konserttien järjestämisessä tai markkinoinnissa. Sitä on ollut opettavaista seurata läheltä.