Vesa Salminen
Rekan keulaan romuttuva auto kirskuu, ja seipäät lentävät pitkin Kuutostien polanteita. Paluu Etelä-Afrikan harjoitusleiriltä oli viedä Matti Monosen ja hänen valmentajaisänsä Markun hengen tammikuussa 2005.
Vuotta myöhemmin Matti Mononen urheili elämänsä parhaan kauden, vaikka hän ei siinä vaiheessa sitä vielä tiennyt. EM-kisoista tuli nelossija ja kesällä ennätys 570.
Vuoden 2007 jälkeen hän ei enää kokonaista tervettä kautta nähnyt.
Tarkoituksena oli päättää ura tämän kesän hyppyjen jälkeen, mutta polte loppui kesken kesän. Se polte, jonka ajamana hän koko urheilijan uransa eli.
Olkapäätkään eivät 33-vuotiaana oikein enää hyppäämistä kestä.
– En pysty olemaan enää se sama taistelija, joka olen ollut, Mononen sanoo.
Matti Mononen kuvaa uraansa pettymykseksi, koska paljon jäi kolhujen vuoksi ulosmittaamatta. Toisaalta urheilu antoi mahdollisuuden elää omaa unelmaa.
– Mitään katkeruutta ei jäänyt, sain yrittää niin pitkään. Tuntuu, että kaikki on tehty, minkä pystyin tekemään.
Huippukauden 2006 jälkeen yliviritetty kroppa ja vaativa laji eivät enää täydelliseen yhteistyöhön pystyneet.
– On se ainakin kasvattanut henkisesti, jos ei muuta.
Rajat hän kokee ylittäneensä myös urheilijana.
– Minullahan ei ollut nuorempana yhtään lahjoja seiväshyppääjäksi. Kaikki on treenin kautta tehty.
Mononen ja isä Markku olivat urheiluliittoa myöten ristiriitaisia ajatuksia herättänyt kaksikko. Viimeiset kymmenen vuotta Mononen sanoo suunnitelleensa harjoittelunsa pitkälti itse.
– Kun opettelimme perustekniikkaa, kumpikaan meistä ei ymmärtänyt seiväshypystä vielä yhtään mitään. Tuli tehtyä valtavia toistomääriä väärin.
Huippuvaiheessa kymmenen vuotta sitten olisi Monosen mukaan pitänyt rauhoittua hiomaan tekniikkaa kovilla hyppymäärillä ja hankkia useampia seipäitä.
– Siinä vaiheessa uraa tuli treenattua liikaa voimaa. Se rasitti elimistöä, kun tuli paljon kovatehoista treeniä. Virheitä tuli tehtyä kriittisissä paikoissa.
Nyt hän siirtää oppimaansa jo nuoremmille ja on käynyt Lappeenrannassa katsomassa Venla ja Elina Peltolan hyppäämistä, tehnyt 3-loikkaaja Arttu Tyystjärvelle punttiohjelmia ja jeesannut IPV:tä. Mielessä on ammattivalmentajan tutkinto ja elanto valmennushommista.
Mononen jaksoi jatkaa kaudesta toiseen, vaikka takaiskuja tuli, koska koko ajan oli tunne, että rahkeita on vielä hypätä yli Suomen ennätyksen 582.
Viimeisen kerran hyvä tunne kropassa oli viime vuonna, kun hallikausi sujui mainiosti. Syntyi Monosen kierre eli lisää harjoittelua, kun olisi pitänyt malttaa.
Maailmalle lähti taas tiedote, että kausi on ohi. Kova harjoittelu ja painonhallintaprojekti veivät hermoston ylirasitustilaan.
– Voisi sanoa, että matka on ollut valtavan hieno, vaikka en koskaan päässyt perille, hän kuvaa nyt.
Seuraava suuri seikkailu alkaa parin kuukauden kuluttua, kun Matti Monosesta tulee isä.