Vesa Salminen
Saaga S katselee Milla Pyysalon vieressä vieraita kuningattaren arvokkuudella. Lappeen raviradan ylätasanteen juhlallisuuksista sillä ei ole aavistustakaan.
Ravikansa kiersi siellä pitkässä jonossa onnittelemassa Ilkka, Milla ja Viljo Pyysaloa sekä ohjastaja Matti Nisosta kolmannesta ravikuningattaren tittelistä.
Saagan vuoro oli esiintyä kaviouralla ravien kolmannen lähdön jälkeen.
Vermon voiton jälkeen Pyysalot ovat keskittyneet hevosen palautteluun.
– Nyt se palautui nopeasti. Lähti normaalisti heti syömään ja juomaan, eikä ole ollut yhtään stressaantunut, Milla Pyysalo kertoo.
Entä omistajat, miten kolmas voitto eroaa ensimmäisestä ja toisesta?
– Ensimmäinen oli sellainen, että taju lähti. Jotenkin tuntui, ettei tämä ole todellista.
Toisella kerralla Turussa parin matkan häviö söi vähän tunnetta, mutta Vermon voitto oli ykkösluokan kauraa.
– Tämä voitto tuntuu, että tää on voitettu.
Milla ja Ilkka Pyysalo elävät vahvasti mukana kilpailutilanteissa.
– Se on aika rankkaa, sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin, Milla Pyysalo kuvaa.
Pyysalojen ja Saagan kunnonajoitus on melkein maaginen. Oma valmennustyyli on löydetty ja viimeistään yökylässä Saaga virittyy huippuunsa.
– Se on äärettömän viisas hevonen. Se lukee meitä ja me luemme sitä. Se on sellainen sisäpiirihevonen. Ihan muutaman ihmisen hevonen.