Uuden paloaseman suunnitelmat mutkistuivat

Lappeenranta. Maakuntauudistuksen siirtyminen hidastaa päätöksentekoa. Huonokuntoisessa Armilassa sitkutellaan jotenkuten.

Anne Kotiharju

Lappeenrannan Armilan paloaseman korvaaminen uudella itäsuunnan paloasemalla mutkistui. Nykyisen ja kohta entisen pelastustoimen vastuukunnan Lappeenrannan on entistä hankalampaa päättää noin kahdeksan miljoonan euron investoinnista.

Sisäilmaongelmista kärsivällä Armilan paloasemalla keskustan tuntumassa jatketaan epätietoisissa tunnelmissa. Suunnitelmien mukaan Lauritsalaan kaavaillun uuden paloaseman pitäisi valmistua vuosikymmenen vaihteeseen.

Maakunta- ja soteuudistuksen siirtyminen vuodella eteenpäin siirsi samalla myös pelastustoimen uudistusta alkamaan vasta vuonna 2020. Kaupungin strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen ei ihmettelisi, vaikka uudistus siirtyisi vielä tuostakin.

-Kaupunki ei halua viivyttää paloaseman rakentamista. On tarkoitus viedä paloasemaprojektia eteenpäin niin pitkälle kuin mahdollista. Mutta ennen kuin rakentamispäätös tehdään, pitäisi pystyä tekemään vuokrasopimus tiloista jonkun legitiimin tahon kanssa, joka voi taata vuokrasopimuksen jatkumisen vuoden 22 jälkeenkin, sanoo Naukkarinen.

Uudistuksessa pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy 18 maakunnalle. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen sanoo ymmärtävänsä Naukkarisen huolen.

-Uudistuksessa esimerkiksi kalusto siirtyy ilman korvausta, mutta velka jää kunnille. Kaikki paloasemat kyllä tarvitaan jatkossakin, ja niistä maksetaan vuokraa.

Hokkasen mukaan päätöksiä Lauritsalan paloasemasta pitäisi tehdä tämän ja ensi vuoden aikana, jotta asema valmistuisi vuosikymmenen vaihteeseen.

Armilan paloasema vaatisi pikaisesti viiden miljoonan euron peruskorjauksen. Sitä ei uuden aseman takia kannata tehdä.

-Akuutteja tiivistyskorjauksia on tehty, mikä oli vain ensiapua. Osa tiloista on suljettu kokonaan pois käytöstä. Ensihoitohenkilöstö on jo lähtenyt tiloista, selvittää Hokkanen.

Itäisen paloaseman paikkaa ei Hokkasen mukaan ole vielä päätetty. Tähän mennessä on selvitetty paikkaa muun muassa UPM:n Kaukaan tehtaiden alueelta läheltä pääporttia sekä vanhan linja-autoaseman aluetta Seponkadulta. UPM:n kanssa on selvitetty samalla mahdollista yhteistyötä paloaseman toteuttamisessa.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju