RIINA NOKSO-KOIVISTO
Pohjanmaalla viisaus asuu vanhoissa naisissa. Miehissä asuu hulluus.
Kauhavalaisen Hakalan mummon lausahdukseen olisi ollut hyvä päättää
Pohjanmaa-näytelmä, joka sai ensi-iltansa Imatran kesäteatterissa
keskiviikkoiltana. Sen sijaan loppua pitkitettiin, eikä katsojalle jäänyt
näytelmästä aivan niin hyvää tunnetta, kuin muuten olisi ollut mahdollista.
Onneksi Teatteri Imatran Pohjanmaa on hyvää teatteria ilman jämäkkää
loppuakin. Vaikka pohjalaisen tarinan tuominen eteläkarjalaiseen
kesäteatteriin saattaa tuntua hieman oudolta valinnalta, ensi-illan
perusteella ennakkoluuloista voi luopua. Antti Tuurin mainio teksti näyttää
toimivan yleisön murre- ja kulttuuritaustasta riippumatta, sillä Tuuri
kuvaa paikallista identiteettiä tavalla, josta muutkin kuin pohjalaiset
voivat tunnistaa itsensä. Pohjanmaa-näytelmä on kertomus yhdestä
kesäpäivästä Kauhavalla, jonne Hakalan perhe kokoontuu jakamaan isoisän
Amerikan-perintöä. Vaikka lähtökohta ei kuulosta järin vauhdikkaalta, Pekka
Laasosen ohjauksessa turha tyhjäkäynti on karsittu kokonaan pois ja
kohtaukset etenevät alusta asti niin tiiviisti, että yleisö tempautuu heti
mukaan. Mukaan mahtuu hyviä oivalluksia, kuten se, millaiselta
pohjalaisessa tuvassa kuulostaa, kun meneillään on vakava juhlahetki.
Kukaan ei puhua pukahda, vaan lusikat kalisevat kuppiin korostuneen
voimakkaasti. Pieni hauska yksityiskohta oli myös pistää nuori
kukkopoikapoliisi puhumaan pohjalaisten mielestä kummallista Simpeleen
murretta. Yksinkertaisen lavastusratkaisun kulmakivenä ovat kymmenet
räsymatot, jotka rajaavat ulkoilmanäyttämön tehokkaasti, luovat näytelmään
pohjalaista henkeä ja sopivat hyvin mattokutomoon liittyvään juoneen.
Mattoja käytetään myös toimivasti hyväksi sisääntuloissa ja ulosmenoissa.
Huvittavaa ja liikuttavaa uhoa
Näytelmässä eletään 70-luvun loppua, jolloin yhteiskunnallinen murros on
yltänyt myös Pohjanmaan maaseudulle. Hakalan veljeksistä Paavo on jäänyt
isännöimään kotitaloa, jota todellisuudessa hallitsevat naiset: mummo, äiti
ja Laina-vaimo, joiden rooleissa Imatralla nähdään Sirpa Valtonen,
Ulla-Maija Järnstedt ja Laura Huhtamaa. Vaikka etenkin Huhtamaa vakuuttaa
vahvana pohjalaisemäntänä, tässä näytelmässä miehet jättävät naiset
varjoonsa. Kenties hulluus on kiinnostavampaa kuin viisaus. Hakalan
veljesten roolitus on varsin onnistunut. Matti Ristinen on on salskea
tehdastyöläinen Erkki, jota vanha suola janottaa. Vanhassa suolassa on
riskinsä, kun entinen heila on nykyisin nurmolaisen painijan vaimo. Seppo
(Marko Kurikka) on noussut ylempään sosiaaliluokkaan kouluttautumalla
insinööriksi, talon rahoilla niin kuin veli Veikko jaksaa muistuttaa. Panu
Vauhkosen esittämä Veikko itse on menettänyt rahansa mattotehtaan
konkurssissa, minkä ympärille näytelmän hauska, mutta myös surullinen
tapahtumasarja rakentuu. Suomalaiseen tapaan tapahtumat saavat rasvaa
rattaisiin, kun esiin kaivetaan kanisteri kiljua. Sen kautta insinöörit ja
kansakoulun opettajat tippuvat nopeasti muiden rinnalle tasaveroisiksi
painimaan ja ammuskelemaan hiekkakuopalla. Antti Tuurin tekstissä
pohjalaisen ja ylipäätään suomalaisen miehen karskiutta ja uhoa
tarkastellaan vähän naureskellen, mutta toisaalta lähestymistapa on myös
äärimmäisen lämmin ja ymmärtävä. Ristinen, Kurikka, Vauhkonen, Jari
Hietanen ja opettajaa esittävä Esko Keinänen onnistuvat tekemään tekstille
oikeutta lähes moitteetonta murretta myöten.
Imatran toteutuksessa on otettu huomioon myös se yleisö, joka on lukenut
Antti Tuurin tuotannon ja katsonut moneen kertaan esimerkiksi
Pohjanmaa-elokuvan. Näytelmä on onneksi oman näköisensä ja siihen voi
keskittyä ilman jatkuvaa vertailua.
KAI SKYTTÄ
Kuvateksti
Tappelun nujakka. Hakalan veljeksiä esittävät Imatralla Panu Vauhkonen,
Marko Kurikka, Jari Hietanen ja Matti Ristinen.
TEATTERI
¤·Antti Tuurin Pohjanmaa. Teatteri-Imatran ensi-ilta 23.6.
¤·Ohjaus Pekka Laasonen, puvustus Marja Liukkonen, lavastus Mirva Mustonen.
¤·Päärooleissa Matti Ristinen, Jari Hietanen, Panu Vauhkonen, Matti
Kurikka, Esko Keinänen.