MATTI RIIHELÄ
LUUMÄKI. Matkustajajunien pysähtyminen Taavetin asemalla saattaa loppua. VR
Oy suhtautuu nihkeästi henkilöliikenteen jatkamiseen Luumäeltä.
VR on antanut ratahallintokeskukselle lausunnon, jossa se katsoo, ettei
Taavetin aseman käyttö tulevaisuudessa ole perusteltua vähäisten
matkustajamäärien vuoksi.
Taavetissa pysähtyy nykyisin pari Helsingin ja pari Lappeenrannan suuntaan
menevää junaa vuorokaudessa.
VR pitää huomenna aikataulukokouksen, jossa Taavetin seisahtumiset ovat
liipaisimella.
YHTENÄ RIKKANA rokassa ovat Taavetin aseman laiturit. Ne olisi uudistettava
ja korotettava, jos liikennekäyttö jatkuu.
Luumäen kunta on lähestynyt VR:n henkilöliikennejohtaja Antti Jaatista
kirjallisella vetoomuksella.
Kunta muistuttaa, että Taavetin asema palvelee Luumäen asukkaiden lisäksi
myös Miehikkälän, Savitaipaleen ja osittain Ylämaankin väestöä.
Niinikään kunta muistuttaa, että Luumäellä on parituhatta kunnan
ulkopuolella asuvan loma-asuntoa.
Kunta pitää Taavetin aseman säilyttämistä henkilöliikennekäytössä
ensiarvoisen tärkeänä
Kansalaisilla tulee olla asuinpaikasta riippumatta tasapuoliset
mahdollisuudet erilaisten palvelujen saantiin.
Katsomme, että junaliikenne on niitä palveluja, joita myös maaseudun
ihmisillä tulee olla saatavilla, toteavat kunnanjohtaja Paavo Tyrväinen ja
hallintojohtaja Terttu Heimala VR:lle lähettämässään kirjelmässä.
HALLINTOJOHTAJA Terttu Heimala kommentoi asiaa tiistaina. Hänen mielestään
on todella ikävä juttu, jos kaikki matkustajajunat ohittavat Taavetin
pysähtymättä.
VR ei pyytele lausuntoja, mutta olemme yrittäneet vaikuttaa tässä asiassa
eri väylien kautta. Olemme huolestuneita, hän myönsi.
Kuvateksti
Ensi vuoden syksystä alkaen ehkä kaikki matkustajajunat pyyhältävät
pysähtymättä Taavetin aseman ohi.
MATTI RIIHELÄ