SARI PULLINEN
Kuusikymmentä vuotta sitten Joutsenon Kivisaaren kylässä ei ollut tietä.
Nyt sitä riittää, pitkää, suoraa tietä, viisi kilometriä Konnunsuolle ja
kaksi Lappeenrannan suuntaan Tuomojalle.
Ennen kylän syntyä oli vain vankilan isoja peltoaukeita, jotka vangit
olivat raivanneet suosta, ja latoja, joihin evakoita ohjattiin asumaan
huhtikuussa 1946. Kivisaari oli Saimaan kanavan aluetta, kruunun
liikamaata, joka kelpasi vain VR:lle polttoturpeen tuotantoon ja vankien
työmaaksi.
Sata vuotta sitten joihinkin Kivisaaren kolkkiin pääsi vain pitkospuita pitkin.
Etelä-Karjala tuntee Kivisaaren Kukkuroinmäen aluejätekeskuksesta.
Paikalliset eivät kaatopaikkaa juuri huomaa, sen verran se jää sivuun kylän
asutuksesta.
Kuusikymmentä vuotta sitten karjalaisia alkoi tulla Kivisaareen
menetetyiltä mailta, moni perhe Nuijamaalta. Tiloja perustettiin 22.
Evakoiden joukossa oli myös Anja Lyytikäinen, silloinen Sormunen, joka yhä
asuu kotikylässään miehensä, poikansa ja tämän perheen kanssa.
Piilukirveellä veistettiin ensimmäinen oma mökki, hän muistaa.
Sen ladon, johon Sormuset saapuessaan majoittuivat ja jossa asui yhdeksän
henkeä ja lehmät, vei ajan saatossa alavilla mailla puhaltava myrsky.
Kivisaaren vankilan kupeessa asuva Marjatta Saares oli saapuessaan
kolmetoistavuotias. Hän muistelee, kuinka talutti evakkoreissulla
lampaanvuonaa mukanaan.
Tapio Saares kertoo, kuinka junalla tultiin ensin Muukkoon, ja kuinka
vangit lastasivat heidän tavaransa ja jättivät ne sitten sen ladon nurkalle
Kivisaareen, mihin Saarekset oli ohjattu majoittumaan.
Kaksi vartijanrouvaa haki meidät lapset ja äidit ensimmäiseksi yöksi
luokseen. Siitä jäi kaunis muisto, Marjatta Saares sanoo.
Monta alkuperäistä asujaa ei Kivisaaressa enää ole jäljellä, mutta nyt on
saatu jo ensimmäinen paluumuuttajakin.
Sami Kontio on juuri kantanut nuoren perheensä tavarat
Lappeenrannan-kodista uuteen taloon, jonka rakensi lapsuudenkotinsa
pihapiiriin. Autotallista ovat valmiina vasta perustukset. Siitä Kontio
aikoo ottaa itselleen tulevan kesän projektin.
Ollaan molemmat vaimoni Miian kanssa maalta kotoisin. Kaupunkikiintiö on
meillä nyt täynnä, Kontio tuumaa.
Kotikylään tuntui luontevalta tulla takaisin. Isä Veikko Kontio asuu saman
pihapiirin toisella reunalla, siinä talossa, jonka hänen isänsä aikanaan
rakensi.
Uutta siipeä tein tähän muutama vuosi takaperin. Vanhuudenpäivien
varalle, jos ei jaksa enää käydä ulkosaunassa, Kontio esittelee.
Pihan yhdellä nurkalla on vielä pystyssä sekin mökki, johon hän päätyi
pienenä poikana evakkoreissullaan.
Silloin piti kaivot ja kaikki talonperustukset mättää lapiolla. Ei ole
poika lapiota omalla rakennuksellaan käyttänyt. Kaikki on tehty kaivurilla,
isä-Kontio hymähtää.
Nykyisin talouksia on Kivisaaressa vähän yli kymmenen. Tilat ovat
vuosikymmenten kuluessa ostaneet naapureiden taloja ja maita sitä mukaa,
kun niitä on tyhjentynyt.
Ennen kuin evakot toivat kylään elämää, VR piti omaa yhdyskuntaansa
polttoturvesuotyömaallaan 1960-luvun alkupuolelle. Siellä oli asuntoja,
ruokala ja kauppakin.
Siellä saattoi olla 300 henkeä töissä, Tapio Saares muistaa.
Melkein joka kivisaarelaistalosta siellä käytiin hankkimassa, kuka suinkin
maanviljelykseltä jouti. Oli rankka löysityö, mutta hyvät tienestit.
Kivisaaresta on aina käyty maatilojen ulkopuolisissa töissä, vankilalla,
turvesuolla ja kauempanakin. Maanviljelyäkin on ollut ja on jonkin verran yhä.
Minäkin panin palaturvetta ristikkäin kuivumaan kuusitoistavuotiaana.
Sitten pääsin turpeennostokoneelle, Anja Lyytikäinen kertoo.
Turve vietiin siitä veturilla Muukkoon ja yhä eteenpäin.
Kivisaaren pitkää asvalttisuoraa ajava huomaa sivuilleen vilkuillessaan
lintuparvet ja turvetuotantoalueen, ja sitten vankilarakennuksen. Se oli
pitkään tyhjillään, kunnes siirtyi yksityisomistukseen viime talvena. Uusi
omistaja Ismo Siippainen kehittelee sinne paraikaa yritystoimintaa.
Kivisaaren vankila oli ensin suljettu osasto, sittemmin avovankila.
Vankilan naapurissa Marjatta Saares ihailee valtavia joutsenparvia kotinsa
ikkunasta aurinkoisena huhtikuisena päivänä. Lyytikäisenkin pihalla kuuluu
jatkuva sirkutus. Ollaan lintubongareiden paratiisissa, ja vielä sesonkiaikaan.
Mie harrastan lintuja omalla tavalla vaan. Miulla on tavallinen kiikari,
Pekka Lyytikäinen naureskelee.
Tasaisten peltojen yli naapuriin näkyy esteettä. Mutta on Kivisaaressa yksi
korkeakin kohta, hyppyrimäki, Kivisaaren mäki, jonka luonto on muovannut.
Sen mäkiennätys on 24 metriä. Kivisaaressa tytötkin hyppäsivät mäkeä.
Nykyisin hyppyrimäki toimii kyläläisten kokoontumispaikkana ainakin kerran
vuodessa. Laskiaisena nautitaan talvesta ja marttojen tarjoilemista
makkaroista. Se on niitä harvoja kertoja vuodessa, kun näille peltoaukeille
levittäytyneet naapurukset kokoontuvat yhteen.
Nykysin ei tiie enää kylän asioitakaan, Anja Lyytikäinen harmittelee.
YRJÖ UTTI
Kuvatekstit
Tapio Saares hakee postinsa Kivisaarentien laidalta. Tie vie kohti
jätekeskuksen risteystä ja Lappeenrantaa. Toisessa suunnassa on Konnunsuo.
Veikko Kontio saapui taustalla näkyvään rakennukseen pikkupoikana evakosta.
Yhä hän viihtyy Kivisaaressa vanhempiensa rakentamassa talossa.
Anja Lyytikäinen viittilöi kotipihaltaan pellon yli naapuritaloon. Samalla
tavalla oli kotikylässä Temolassa Moisio naapurina ja viemäri välissä.
Sami Kontio halusi palata perheineen kotikyläänsä kaupunkivuosien
jälkeen. Takana Marjatta Saares.