Categories
Artikkelit

Miriensis putsaa pöytää

Harri ManskinenJOUTSENO. Rauhan alueella operoiva Miriensis Oy putsaa pöytäänsä ja uusi johtoaan.Omistajiin lukeutuva toimitusjohtaja Ilkka Suominen siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. Uudeksi toimitusjohtajaksi nousee aiemmin talousjohtajana työskennellyt lappeenrantalainen Tuomo Partanen.Projektipäällikkönä Miriensiksellä pitkään työskennellyt Jari Mutikainen siirtyy myös sivuun. Mutikainen on ollut mukana monissa varaussopimuksia koskevissa riidoissa, jotka ovat päätyneet käräjille.Miriensiksen hallitus päätti organisaationsa uudistamisesta alkuviikosta.Espoossa asuvan Suomisen mukaan Miriensis Oy on jo pidempään hakenut paikallista toimitusjohtajaa viemään yhtiön projekteja eteenpäin.Miriensiksellä on vuonna 2006 solmittu voimassaoleva sopimus Lappeenrannan kaupungin kanssa Rauhan alueen kehittämisestä. Miriensis ja Lappeenranta neuvottelevat syksyn aikana seuraavista kehityskohteista, jotka sijoittuvat Kohonkankaan alueelle.-Noudatamme sopimusta ja pyrimme siihen, että olemme edelleen mukana kehittämässä aluetta. Mielestäni olemme siinä onnistuneet tähän asti ihan hyvin.Miriensiksellä on myös ollut ongelmia alueella ja yhtiö on haastettu käräjille. Lisäksi asianajajat ovat yhtiön kimpussa toteutumattomien varaussopimusten purkamiseksi.-Meillä on asioita kesken, se on valitettavaa.Projektipäällikkö Mutikainen siirtyy Etelä-Karjalasta jatkamaan omien yritystensä toimintaa. Mutikaisella oli oman yrityksensä kautta konsulttisopimus, jonka Miriensis sanoi irti.-Kuusi vuotta olen ollut mukana ja nyt takki on aika tyhjä. Uudet voimat saavat vetää hanketta eteenpäin.Mutikainen myöntää, että verohallinnon kanssa kesken olevat prosessit ovat myös vieneet hänen voimiaan.-Niistä en voi enempää puhua, sillä ne kesken ja salassapidon alaisia.Mutikainen on jatkossa mukana muun muassa kansainvälisessä kiinteistökehittämisessä oman yrityksensä kautta.


Categories
Artikkelit

Caprin rakentaminen jäi vesikattoon

Hannu Ojalajoutseno. Kauppakeskus Caprin rakentaminen Rauhassa on pysäytetty.Rungoltaan valmiin liikerakennuksen rakennuttajalla on rahoitusongelmia, ja pääurakoitsija Evälahti Oy on pysäyttänyt rakentamisen vesikattovaiheeseen.Hallituksen puheenjohtaja Jukka Evälahti sanoo, että väliaikainen pysäyttäminen aloitettiin keskiviikkona, ja työmaa hiljenee muutamassa päivässä.Evälahden mukaan rakennuttaja on ilmoittanut, että sillä on ongelmia rahoituksen järjestämisessä.-Asiaa hoidetaan hyvässä yhteisymmärryksessä, ja meillä on jatkuva neuvottelukosketus.Ainakin osittaisena syynä rahoitusongelmiin on Evälahden mukaan eurokriisi, joka on saanut rahoittajat arvioimaan uudelleen riskejään.-Omistajat ovat sijoittaneet rakentamiseen niin paljon omia rahojaan, että heillä on vakaa ajatus hoitaa asia kuntoon Kauppakeskuksen rakennuttaja on venäläisten liikemiesten rahoittama Kiinteistöosakeyhtiö Rauhan Liikekiinteistöt 1.Kauppakeskuksen suunnitelmat esiteltiin viime kesänä, ja pohjatyöt tehtiin erillisenä urakkana viime syksynä.Varsinainen rakentaminen käynnistyi tänä keväänä, ja kahteen osaan pilkotun urakan ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua ensi kesään mennessä. Kakkosvaiheen valmistumisen tavoiteaika on ensi vuoden lopussa.Kauppakeskuksen kokonaiskustannusarvio on taannoin arvioitu 15 miljoonaksi euroksi. Siitä pääurakoitsijan osuus on noin kymmenen miljoonaa.Yhteensä noin 7 000 neliön suuruiseen kauppakeskukseen veturiksi on tulossa päivittäistavarakauppa ja 30 pienempää erikoisliikettä.KUVATEKSTIHannu OjalaRauhassa kauppakeskus Caprin rakennustyömaa hiljenee muutaman päivän kuluessa.


Categories
Artikkelit

Rauhassa veropetosepäilyjä

Harri ManskinenJOUTSENO. Poliisi tutkii yhdessä verottajan kanssa useampien Rauhan asuntomessualueella urakoineiden yhtiöiden talousepäselvyyksiä.Päänimikkeenä on törkeä veropetos, mutta tutkintaa viedään eteenpäin useiden muidenkin rikosnimikkeiden alla.Laajassa vyyhdissä keskeisen toimijan kohdalla kyse on useiden satojen tuhansien eurojen veroepäselvyyksistä. Verohallitus ja eläkeyhtiö ovat hakenut helsinkiläistä rakennusliikettä konkurssiin tänä vuonna useampaan otteeseen. Viimeiset hakemukset on jätetty kuluvan kesän aikana. Konkurssimenettelyt ovat kesken.Poliisi on kuulustellut ainakin yhtä henkilöä useamman päivän kestäneissä kuulusteluissa. Osa yhtiön omaisuudesta on takavarikoitu.Poliisin tutkimusten kohteena on muun muassa se, onko epäilyjen kohteena oleva yhtiö ketjuttanut omien tytäryhtiöidensä kautta laskutusta niin, että on syntynyt tilaisuus veronkierrolle ja erilaisten työnantajamaksujen kiertämiselle. Myös varojen siirtämistä ulkomaisille pankkitileille tutkitaan.Poliisitutkinta ei koske Miriensis Oy:tä. Tutkinnan keskiössä oleva yhtiö on ollut asuntomessuihin liittyen aliurakoitsijana. Miriensiksen johto viestitti eilen, että sillä ei ole enää syytä käyttää tutkinnan kohteena olevan yhtiön palveluita.



Categories
Artikkelit

Vaalimaa peittosi Etelä-Karjalan

Ilpo LeskinenPetteri VärtöEtelä-Karjala ei pääse asettamaan matkailupanoksiaan kasinopöytään. Raha-automaattiyhdistys (RAY) on päättänyt sijoittaa Itä-Suomeen tulevan uhkapelipaikan Virolahdelle suunniteltuun Vaalimaan kauppakeskukseen, jonka oheen nousevat myös hotelli ja kylpylä. Keskuksen ensimmäisen vaiheen on määrä olla valmis loppuvuodesta 2014.Imatra ja Lappeenranta eivät RAY:n mielestä täyttäneet kasinon tyyssijan tiukimpia vaatimuksia.-Kasinon edellytyksenä on keskeinen sijainti liikenteen solmukohdassa jatkuvan ja ympärivuotisen asiakasvirran keskellä, RAY:n rahapelijohtaja ja varatoimitusjohtaja Janne Peräkylä kertoo.-Sijaintipäätöksen tueksi oli kerätty valtavasti informaatiota, jolloin totesimme, etteivät Lappeenranta tai Imatra täytä tärkeimpiä vaatimuksia, hän sanoo.Kasinoa haettiin Etelä-Karjalaan muun muassa Joutsenon Rauhan matkailukeskukseen, Imatran Valtiohotelliin ja Huhtiniemen tulevaan hotelliin.-Vaalimaalla toteutuu luonnollinen asiakkaiden virta. E 18 -tien liikenteen arvioidaan tuplaantuvan muutaman vuoden sisällä, Peräkylä sanoo.Rauhan matkailukeskus on Peräkylän mukaan profiloitunut perhelomailun kohteena.-Perhelomailun ympäristöön ei ole helppo istuttaa uhkapelipaikkaa. Rauha varmasti kehittyy hienosti jo nykyisellään.Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski on yllättynyt RAY:n kasinopäätöksestä.-Päätös tuntuu erikoiselta. Tuntuu, ettei se tukeudu oikein mihinkään.-Jos perusteena ovat asiakasvirrat, pitää muistaa, että Nuijamaan raja-aseman henkilöliikenne on juuri ylittänyt Vaalimaan liikennemäärän.Lisäksi Korkiakoski muistuttaa, että Nuijamaan ja Imatran raja-asemat yhdessä lyövät Vaalimaan kirkkaasti henkilöliikenteen määrällä.Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen pitää yllättävänä sitä, että kasino päätettiin perustaa aivan rajalle.-Ilmeisesti suoralla Helsingin-yhteydellä ja venäläisillä on ollut päätöksessä suuri paino.-Imatralla olisi ollut tarjota hienot puitteet ja majoitus. Kyllä Etelä-Karjalassakin olisi asiakkaita riittänyt.Vaikka kasinopäätös on menetys koko Etelä-Karjalalle, Lintunen ei usko maakunnan tähän kaatuvan.-Kasino olisi ollut hyvä lisä matkailuun, mutta nyt täytyy kehittää muita palveluja.Vaalimaan kasinon ovet avautuvat keväällä 2015. RAY arvioi sen työllistävän ensi alkuun 90 ihmistä.



Categories
Artikkelit

Lappeenrantalainen konsulttiyritys juhlii kolmekymppisiä

Emilia LavonenLAPPEENRANTA. Kansainvälisiä yrityspalveluita tarjoava Konsu-yhtiöt täyttää tänä syksynä 30 vuotta. Lappeenrantalaisen yhtiön juhlavuosi huipentuu tänään Saimaa-risteilyyn.Konsu-yhtiöt huolehtii asiakkaiden puolesta taloushallinnosta ja juridiikasta. Sen pääkonttori on Lappeenrannassa.— Konsu on vuosien aikana kasvanut ja kehittynyt valtavasti. On hienoa olla osa tätä yritystä ja sen taivalta, kun pienestä lappeenrantalaisesta tili- ja konsulttitoimistosta on kasvanut kansainvälinen konserni, joka palvelee satoja yrityksiä Venäjällä ja Ukrainassa, Konsun perustaja ja toimitusjohtaja Pirjo Karhu kertoo tiedotteessa.Yhtiö on auttanut yrityksiä sijoittumaan ja menestymään Venäjällä 20 vuoden ajan. Asiakkaisiin kuuluu esimerkiksi Atrian kaksi Venäjän tytäryhtiötä.Konsu työllistää 170 asiantuntijaa Suomessa, Venäjällä, Ukrainassa ja Saksassa. Se on osa Pretaxin johtamaa pohjoismaiden suurinta talous- ja palkkahallinnon palvelutaloa.Monia palkintoja 30 vuodessa1982 Konsu aloitti, kun Pirjo Karhu osti yhtiökumppaninsa Matti Harkon kanssa Etelä-Karjalan Yrittäjät ry:n tilitoimistoliiketoiminnot.1987 Pirjo Karhu osti yrityksen kokonaan itselleen.1992 Venäjän markkinoiden valloitus alkoi.2005 Valtakunnallinen Vuoden yrittäjä -palkinto meni Karhulle.2009 Karhu voitti kahtena vuotena peräkkäin venäläisen Vuoden paras johtaja -palkinnon.2011 Presidentti Tarja Halonen myönsi Karhulle yrittäjäneuvoksen arvonimen.2012 Karhusta tuli Etelä-Karjalan kauppakamarin hallituksen ensimmäinen naispuheenjohtaja.


Categories
Artikkelit

Lappeenrannan kaupunki ostattelee maita Vainikkalassa

Ilkka Pohjalainen LAPPEENRANTA. Lappeenrannan kaupunki on lähestynyt kirjeitse useita maanomistajia Vainikkalassa. Kaupunki on kiinnostunut maiden lunastamisesta. Kirjeen mukaan Vainikkalan ratapihan pohjoispuolelle ollaan suunnittelemassa laajaa teollisuusaluetta.Kaupungingeodeetti Kari Hartikaisen mukaan kirjeitä on lähetetty muutamia, ja ne koskevat pariakymmentä hehtaaria. Maanomistajia on kutsuttu neuvottelutilaisuuteen kaupungintalolle perjantaina.Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakosken mukaan kaupungille kyse on lähinnä varautumisesta tulevaan -Tieyhteydet Vainikkalaan paranevat, ja myös Allegron myötä ihmisiä liikkuu. Näemme Vainikkalan taloudellisesti mielenkiintoiseksi alueeksi.Korkiakosken mukaan kaupungilla ei ole valmista konseptia, esimerkiksi teollisuuskyläsuunnitelmaa alueelle.-Voihan olla, että maanomistajille lähetetyt kirjeet eivät johda mihinkään.Kaupunki on aikaisemmin viritellyt kauppoja Senaatti-kiinteistöjen kanssa aseman läheisyydestä, mutta tuloksia ei saatu.