Kuukausi: kesäkuu 2011
-
Perusopetuslupaa ei hellinnyt
Outi SalovaaraLAPPEENRANTA. Omenapuu-kotikoulu on pitkään hakenut perusopetuslupaa päästäkseen valtionavun piiriin ja kotikoulusta peruskouluksi.Lappeenrannan kristillinen kasvatus…
-
Kristillinen koulu on yhä vailla opettajaa
Lappeenrannan Omenapuu-koulu on talvesta saakka etsinyt vakituista opettajaa. Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja vaihtuu.
-
Isot jätefirmat voittivat eniten Lappeenrannassa ja Lemillä
Teemu Saintula ISOT jätealan yritykset Lassila & Tikanoja ja Sita Finland voittivat kaksi aluetta Lappeenrannan…
-
Imatralainen kulttibändi Unholy julkaisee levynsä uudestaan
Teemu Saintula IMATRALAINEN doom metal -yhtye Unholy julkaisee kaikki levynsä uudelleen.Yhtyeen levyt julkaisee brittiläinen Peaceville…
-
50-luku saapuu Vehkataipaleelle
Sari PullinenTaipalsaari. Vehkataipaleen juhannusjuhlilla on jo 30 vuoden ajan nähty myös näytelmä, eikä tuleva juhannus…
-
Taipalsaaren kunnantuvasta päätös syksyllä
Helena RissanenTAIPALSAAREN kunnantuvan kohtalo on edelleen auki. Kunnanhallitus tutustui tiistaina kunnantupayhdistyksen teettämään kuntoarvioon ja rahoitussuunnitelmiin,…
-
Imatran kylpylä liian kallis Kelan Aslak-kurssitukseen
Imatran kylpylältä jäi saamatta jo toistamiseen jopa 500 000 euron vuosilaskutus. Vuorokausihinta on Kansaneläkelaitoksen tarjouskilpailuissa liian…
-
Iso karuselli hiekkalinnan vetonaula
Hiekkalinnan yhteyteen tulee seitsemän metriä korkea karuselli, jonka kyytiin myös aikuiset pääsevät. Hiekkalinnan monipuolisten palveluiden…
-
Saimaannorppa pääsee dokumentin päätähdeksi
Hanna RomppainenLappeenranta. Tänä kesänä kaksi veljestä lähtee kanootilla Saimaalle etsimään norpan sielua. Lappeenrannasta kotoisin olevat…
-
Lappeenrannan rakennusbuumi ei vaikuta vielä hintoihin
Kaupunkiin valmistuu tänä ja ensi kesänä paljon uusia asuntoja. Runsas tarjonta näkyy pidentyneinä myyntiaikoina.