Kuukausi: tammikuu 2011
-
Lappeenranta käynnistää korjaus-rakentamisen kohteitaan
Jyrki NuottimäkiLappeenrannan kaupungin kiinteistöjä korjataan 4,4 miljoonalla eurolla tänä vuonna. Kaupunginhallitus päättää maanantaina kohteista teknisen…
-
Uimariperhe hakee avannosta kestävyyttä
4-11-vuotiaat sisarukset aloittivat talviuinnin syksyllä Mäntylän lammella. Koulupäivien päätteeksi pulahdetaan nyt kolmasti viikossa Myllysaaressa.
-
Mies, mikki ja SaiPan kotipeli
Heikki SairanenMAAILMA on ihan mullin mallin, jos Juhani Lahti ei ole Lappeenrannan jäähallissa selostamassa SaiPan…
-
Oton potretti toi tunnustusta valokuvaaja Pertti Rikkilälle
Lapsikuvauksessa tarvitaan aikaa ja luottamusta. Savitaipaleelle tullaan kuvaan matkojenkin takaa.
-
Aapo – tarinankertoja
Matti SaarelaPerunapellon pientareelta Imatran Jäppilänniemestä aivan Venäjän rajan pinnasta ei ole niin pitkä matka läänintaiteilijaksi…
-
Saimaa on alhaalla lumipeitteen alla
Ilpo LeskinenSAIMAAN vedenpinta on vajonnut syksyn ja talven aikana.Vedenpinta on alimmillaan reiluun neljään vuoteen. Järvenpinta…
-
Valtsu hiipui maamerkiksi
Imatralaiset menevät Valtionhotelliin enää vain erityisestä syystä. Ennen oli toisin. Valtsussa ihmetellään, miksi imatralaiset eivät…
-
Lappeenrannassa kehotettiin säästämään vettä vuodon takia
Veden runkoputki pamahti lauantaina kaupungin itäosassa. Koko päivän etsittyä vuotokohtaa ryhdyttiin korjaamaan myöhään illalla.
-
Venäläiset matkailijat ovat talven piristysruiske ravintoloille
Lemin särä tiedetään pietarilaisten keskuudessa. Buttenhoffilla on jo vakioasiakkaita naapurista. Ruokalistat laaditaan kotimaisille asiakkaille.
-
Huhtiniemeen tulee hotelli ilman kylpylää
Hallituksen puheenjohtaja Mikko Laakkonen kuvailee hanketta hotelliksi, jossa on korkeatasoinen spa-osasto. Hankkeelta puuttuu vielä hotellioperaattori.