Kuukausi: heinäkuu 2014
-
Kuukanniemen koulu puretaan kokonaan
Lemi. Kunnanhallitus oli ratkaisusta yksimielinen.
-
PEPO:n halli nousee jouluksi
LAPPEENRANTA. Yksityiset rahoittajat lähtivät joukolla jalkapallohallihankkeeseen mukaan viime hetkillä. Hallia varten perustetaan osakeyhtiö.
-
Kuntaliitto: Jarva ei ollut esteellinen
Lappeenranta. Kaupunki pyysi Kuntaliitosta lausunnon apulaiskaupunginjohtajan tehtävien jaon päätöksenteosta.
-
Lauritsala tallentui akvarelliin
Näyttely. Tutut maisemat ja yksityiskohdat saavat tilaa Lauritsalan kesäkahvilassa.
-
Mammutti muodossaan
LAPPEENRANTA. Kauppakeskuksen laajennuksen runko on pian valmis. Teatterimonttua valetaan.
-
Imatralla kasvaa huippuloikkaajia
IMATRA. Arttu Tyystjärvi ja Senni Salminen loikkivat Imatralta pitkälle. Kumpikin on Suomessa ikäluokkansa tilastoykkönen.
-
Evälahti teatterin pääurakoitsija
LAPPEENRANTA. Rakennusurakan arvo on noin kuusi miljoonaa euroa.
-
Miniä mukana taiteenteossa
Savitaipale. Tämänvuotinen Art Paimensaaren näyttely koottiin perhepiirissä.
-
Teatterista tulee säästöversio
LAPPEENRANTA. Alapohjan akustiikka säilyy mutta pieni näyttämö jätetään torsoksi.
-
Teatterista tulee säästöversio
LAPPEENRANTA | Alapohjan akustiikka säilyy mutta pieni näyttämö jätetään torsoksi.