Categories
Artikkelit

Rautjärveltä sadan euron tuki 60 nuorelle kesätyöpaikkaan

Hannu OjalaMitä vuoden 2012 budjettiesitys lupaa rautjärveläisille?Rautjärven kunta on kesällä järjestämässä yrittäjien kanssa työtä 60 nuorelle. Tuki sisältyy kunnan maanantaina julkistettuun talousarvioesitykseen. Kunnan panos on 100 euroa yhden nuorten työllistämisestä kahdeksi viikoksi.Oman kodin rakentamista harkitsevien kannattaa passailla. Ensi vuonna otetaan kantaa, puhkaistaanko uusi asuntoalue Kivijärven rantaan vai Rasimäelle?Kunnan luottamushenkilöt ja virkamiesjohto kulkevat kylillä ja keräävät kuntalaisten ajatuksia ja palautetta.Ensi vuosi on vaalivuosi. Miten tulot kehittyvät?Verotus pysyy kunnassa ennallaan ja samoin tulot. Kunnallisveron puolella erityinen ongelma on se, että kunnasta töitä saaneista yhdeksän kymmenestä on pitänyt kirjansa toisessa kunnassa. Mitä tapahtuu menoille?Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin tämän vuoden alijäämästä Rautjärvelle jyvittyy noin 300 000 euroa. Suurin piirtein saman verran on luvassa myös ensi vuodelta.Alijäämän kattaminen ei näy käyttö- ja rahoitusmenoissa, jotka kasvavat arviossa maltillisesti 520 000 eurolla eli 2,3 prosentilla. Velkaantuuko kunta?Kunta maksaa lainojaan. Tämän vuoden tilinpäätösennakon mukaan ensi vuodelle käännetään 5,4 miljoonan euron velkalastissa, jota sulatellaan miljoonalla eurolla.Velkaantumisen kannalta tärkeä vuosi on 2014. Sinne on ajoitettu yhteiskoulun peruskorjaus. Yli neljän miljoonan euron satsauksesta riittää makseltavaa seuraavalle vuosikymmenelle saakka. Suurimmat investoinnit?Ensi vuonna kunta tekee uuden paloaseman Simpeleelle. Talousarviossa töihin on varauduttu 1,28 miljoonalla eurolla. Kunta uusii vesikaton ja sadevesikourut Mustikkakatu 2:n vuokrataloon. Kolmanneksi yksittäinen investointikohde on latukone, joka maksaa 120 000 euroa.




Categories
Artikkelit

Valitus ei keskeytä erityistilin-tarkastusta

Timo LaitakariLAPPEENRANTA. Valtuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen tehty valitus ei pistä Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöiden erityistilintarkastusta jäihin. Kaupunginlakimies Eero Immonen kertoo Lappeenrannan tulkitsevan kuntalakia niin, ettei valitus vaikuta asian etenemiseen.Immonen kuitenkin muistuttaa, että hallinto-oikeus voi määrätä täytäntöönpanokiellon. Tämä tarkoittaisi, että erityistilintarkastus pitäisi keskeyttää.Matti Vattulainen ja Heimo Jauho valittivat valtuuston syyskuussa tekemästä erityistilintarkastuspäätöksestä Kouvolan hallinto-oikeuteen. Valittajat vaativat päätöksen kumoamista ja sen täytäntöönpanon kieltämistä.Valittajat pitävät päätöstä lainvastaisena ja monella tavalla arveluttavana. Heidän mielestään valtuusto on ollut jäävi päättämään asiasta, koska valtuustossa asian käsittelyyn osallistui useita Kaupunkiyhtiöiden hallituksessa toimineita poliitikkoja.Samat valittajat kirjelmöivät jo maaliskuussa oikeuskanslerille ja pyysivät poliisitutkimuksia ja erityistilintarkastusta koko Kaupunkiyhtiöiden toiminnasta.Maanantaina kaupunginhallitus hyväksyi hallinto-oikeudelle asiassa lähetettävän vastineen. Kaupungin mielestä valitus tulee hylätä kaikilta osin perusteettomana.Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen ja valtuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää (kok.) eivät osallistuneet hallituksen kokouksessa asian käsittelyyn, koska ovat jäävejä.KaupunkiyhtiöidenerityistilintarkastusKaupungin tarkastuslautakunta teettää erityistilintarkastuksen Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:stä ja sen tytäryhtiöstä Fly Lappeenrannasta.Valtuusto valtuutti lautakunnan itse päättämään selvityksen laajuuden ja selvitettävät asiat.Valmista pitäisi tulla helmikuun loppuun mennessä.Kilpailutuksen jälkeen tarkastuksen tekijäksi valikoitui Deloitte & Touche Oy.Tarkastuksen tarvetta perusteltiin julkisuudessa paljon olleilla epäselvyyksillä ja epäilyksillä.


Categories
Artikkelit

Sähkön hinta kipuaa Etelä-Karjalassa

Lappeenrannassa, Parikkalassa ja Imatralla sähkön kokonaishintaan on tulossa 5-7 prosentin korotus. Lappeenrannassa nostetaan myös vesi- ja jätevesimaksuja noin viisi prosenttia ensi vuoden alussa.


Categories
Artikkelit

Rutolan koulu lopetetaan

Koululaisia kuljetetaan Rutolasta Lappeen koululle bussilla ainakin ensimmäinen kouluvuosi. Myöhemmin koululaisia varten on tarkoitus rakentaa turvallinen kevyen liikenteen väylä.


Categories
Artikkelit

Imatran jäähallirahat löytyivät

Teemu SaintulaIMATRA. Imatra löysi maksajan jo käytetyille jäähallirahoilleen.Imatran kaupunginhallitus hyväksyi talousjohtaja Kai Roslakan esityksen, jonka mukaan ylimääräiset jäähallin kustannukset otetaan kaupungin kassavaroista.Kaupunki joutui etsimään jo käytetyt rahat, kun tekninen lautakunta ei suostunut antamaa jäähallille lisämäärärahaa.Ylimääräisiä kuluja on 406 000 euroa. Jäähallin rakennusbudjetti on ylittynyt 226 000 eurolla. Lisäksi jäähallille on hankittu jääkone sekä curling- ja kuntosalivälineitä 180 000 eurolla.Lopullisesti kulujen maksajan päättää kaupunginvaltuusto.TEKNINEN lautakunta hylkäsi lisämäärärahan viime viikolla äänin 7-4. Vastaan äänestäneen lautakunnan varapuheenjohtajan Erkki Saarimäen (ps.) mielestä kaupunki ja jäähallin ohjausryhmä olivat hoitaneet koko asiaa huonosti. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja jäähallihankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Anu Urpalainen (kok.) on myöntänyt, että hankkeen valmistelussa on tapahtunut virheitä.Roslakan mukaan kokonaiskoordinaatio on ontunut, koska projektit ovat olleet eri toimialojen vastuulla. Roslakka kehottaa Imatraa jatkossa nimeämään yksiselitteisesti suurten hankkeiden kokonaiskustannusarviosta vastaavan tahon.JÄÄHALLIN rakennuskustannuksia ovat nostaneet muun muassa eri katsomovaihtoehtojen tarkastelu. Jäähallin varsinaiset rakennuskulut ovat noin 9,6 miljoonaa euroa. Jäähalli sai lisämäärärahaa 780 000 euroa vuonna 2010. Jäähalli tarvitsee jatkossa noin 200 000 euroa maksavat jäänpeittolevyt.


Categories
Artikkelit

Vesitornin käyttöönoton hintalappu hieman pieneni

Jyrki NuottimäkiLAPPEENRANNAN vesitornin saneeraaminen matkailukäyttöön on kaatunut toistaiseksi kustannuksiin. Neljä vuotta sitten tehty selvitystyö päätyi 2,1 miljoonaan euron hintalappuun. Siihen sisältyi nykyisen hissikuilun laajentaminen 12-13 henkilön hissille, poistumistieportaikko rungon viereen sekä ravintolatilojen saneeraus ympärivuotiseen käyttöön.Vesitornin käyttöönottoa on ajanut erityisesti sitoutumattomien (Myö) valtuustoryhmä. Se uudisti esityksensä tänä vuonna, ja kaupunginhallitus antoi selvitystyön Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:lle.LSYP:N projektipäällikkö Antti Tuomaala sanoo selvitystyön valmistuvan vuoden loppuun mennessä. Hän uskoo, että neljän vuoden takaista kustannusarviota on mahdollista pudottaa alle kahteen miljoonaan euroon.- Hissiyhtiön mukaan nykyistä hissikuilua laajentamalla vesitorniin on mahdollista saada uusi hissi, joka nostaa torniin maksimissaan 200 henkilöä tunnissa. Kapasiteetti on mielestäni riittävä.Tuomaalan mukaan hissiratkaisu voisi tiputtaa aikaisempaa hinta-arviota 170 000 eurolla. Vesitornin pohjalle jää vielä 15 askelman portaikko, jota pitää saneerata esteettömäksi liikuntarajoitteisille.Tuomaalan selvitystyön perusteella ravintolatoiminta ajoittuisi pääasiassa kesäkaudelle, mutta jatkuisi myös talviaikoina tilausravintolana.- Vesitorni on mahdollista kytkeä kaupungin matkailupalveluihin sekä yhteisöjen käyttöön monella tavalla. Kesäaikana asiakasvirtaa varmasti riittää, mutta talvikauden toiminta vaatii suunnittelua. Tornia voisivat hyödyntää esimerkiksi kaupungin monet pääsarjajoukkueet otteluiden ennakko- ja jälkipelipaikkana.Kesäkaudella Tuomaala puhuu lasten kolmiosta, jossa hiekkalinna, Myllysaari ja Liikennepuisto voitaisiin yhdistää katujunalla vesitorniin.TUOMAALA esittää vesitornia myös sponsoroinnin kohteeksi. Hän uskoo, että joku kansainvälinen tai valtakunnallinen yritys haluaisi hakea näkyvyyttä vesitornista venäläisten ostoseurojen ykköskaupungissa.- Useamman vuoden sponsorointisopimuksella voi saada kymmenien tuhansien eurojen vuositulot, joilla rahoitetaan vesitornin saneerausta ja ylläpitokustannuksia. Yritykset maksavat näkyvyydestä esimerkiksi pohjoisen hiihtokeskuksille merkittäviä summia.Tuomaala arvioi, että yritysrahoituksella vesitornista voisi kertyä jopa 50 000 euron vuositulot.