Lappeenranta. Kaupunginhallitus äänesti päivähoitomaksuista. Kaikkien lapsiperheiden päivähoitomaksut eivät välttämättä nouse.
Lappeenranta. Kaupunginhallitus äänesti päivähoitomaksuista. Kaikkien lapsiperheiden päivähoitomaksut eivät välttämättä nouse.
Anssi Silvennoinen
SaiPan tavoitteena on ollut uudistaa Kisapuiston jäähallia joka vuosi ennen uuden jääkiekkokauden alkua. Uudella mediakuutiolla seura olisi halunnut parantaa katsojiensa viihtyvyyttä otteluissa. -Tämä on meille iso pettymys. Olemme haaveilleet uudesta mediakuutiosta pari kolme vuotta. Nyt meillä oli kassassa rahat tehdä se hankinta, joka on meidän mittapuullamme aika iso, SaiPan yhteyspäällikkö Mikko Pehkonen toteaa. Pehkosen mukaan SaiPa oli suunnitellut uuden mediakuution varaan monenlaisia asioita, joukkueen sisääntulon uudistamisesta lähtien. -Olimme miettineet myös esimerkiksi robottikameran hankkimista. Kaikki ne menevät jäihin tässä samalla. Käytännössä kädet ovat taas aika sidotut ottelutapahtuman kehittämisen suhteen. Jäähallien uudistustyöt tehdään yleensä pelikauden ulkopuolella. -Haaveissamme oli, että olisimme jättäneet tilauksen viimeistään huhtikuun lopussa ja kuutio olisi pistetty kattoon heinäkuussa. SaiPa hankki Kisapuiston katossa edelleen roikkuvat videotaulut vuonna 2009. Järjestelmä koostuu neljästä 95-tuumaisesta kuvalevystä, joille kuva heijastetaan niiden takana olevilla projektoreilla. Tekniikka on vanhentunutta. Lisäksi yksi kuvalevy ja yksi projektori ovat tällä hetkellä rikki. -Pitää selvittää, miten pienillä kustannuksilla saamme siitä liigakelpoisen ensi kaudeksi. Joku tonni siihen varmaankin menee.
JÄÄKIEKKO. SaiPa ei voi tehdä päätöstä 100 000 euron mediakuution hankinnasta Kisapuiston jäähalliin. Asennuslupa vaatii kuntotutkimuksen, jonka valmistuminen vie vielä kuukausia.
Seurakunnat. Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari saavat pohtia syksyllä seurakuntaliitosta. Selvitysmies neuvoo toimimaan nopeasti.
Pentti Hotin elämän alkuvaiheet ovat kuin sadusta tai Suomi-filmistä. Nyt hän on menneisyytensä kanssa sinut.
Voimalaitokselta Saimaaseen valunut öljy säikäytti Joutsenon Kolarinlahden asukkaat.
Lappeenranta. Edelliset korjaukset ovat parantaneet tilannetta. Koulun kohtalo on varmistumassa syksyllä.
Lappeenranta. Länsialueen palvelut turvattaisiin parhaiten Sammonlahden koulun ympärille rakentuvalla mallilla. Varjopuolena ovat pitenevät koulumatkat.
Lemi. Palolakodista remontoitiin kunnanvirasto, josta löytyy myös kylmätilat vainajia varten.
Suurin osa kalastusrajoituksista syntyi sopien. Yli 80 osakaskuntaa jätti reagoimatta sopimustarjoukseen.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |