Kuukausi: marraskuu 2008
-
Kirjojen opettajakuva ulottuu säilyttäjistä kapinallisiin Pekka Silventoinen katsoo väitöskirjassaan yhteiskunnan muutosta kouluromaanien kautta.
Ihanteellinen, kapinallinen, oman tiensä kulkija ja sivustaseuraaja. Tällaisia opettajatyyppejä Pekk
-
Kolattavaa riittää vielä pariksi päiväksi
Sunnuntaina lumimyräkkä riepotti koko Etelä-Karjalaa. Lumitöitä on luvassa keskiviikkoon asti. Torstaille Ilmatieteen laitos lupailee plussaa…
-
Taloudellinen taantuma kurjistaa koulukiinteistöjä Lappeenrannassa
Kasvatus- ja opetustoimella on hurjat investointitarpeet. Armilan koulun peruskorjaus viivästyy.
-
Kunnanjohtaja kävi taas kääntymässä
Pienet kunnat koulivat johtajia isompien kuntien tarpeisiin. Suomenniemellä viranhakurumba toteutetaan keskimäärin joka
-
5 999 on ikävä luku Parikkalassa
Parikkala ei ole muuttotappiokunta. Uukuniemelle houkutellaan lapsiperheitä.
-
Chanan Colman korvaa Jerel Blassingamen Namikassa
Syöttökone Blassingame käytti purkupykälää ja lähtee toisen maan liigaan. Israelista vapautunut kahden mestaruuden Colman saapuu…
-
Vasemmistoliitto ja vihreät isojen ryhmien kelkkaan Lappeenrannassa
Luottamuspaikkojen varmistaminen oli ryhmille tärkeää. Isojen ovi on auki muillekin pienryhmille sunnuntai-iltapäivään saakka.
-
Jätehuollon keskittäminen kuohuttaa jätteenkuljetusalaa
Kuljettajien mielenilmaus täytti Lappeenrannan torin jäteautoista. Kunnan kilpailuttama jätehuolto säästäisi asiakkaille muutaman kymmenen euroa vuodessa.…
-
Vaaterannan muinaisasutus ulottuu idän tonteille saakka
Museoviraston koekaivaus varmisti, että esihistoriallista asutusta löytyy Vaaterannantien tonteilta asti. Tonteilla on varhaisen metallikauden asutusta.…
-
Bingon pelaaminen loppuu kohta Lappeenrannassa
Pelaajakaarti väheni ja liikevaihto pieneni. Lappeenrannan Pelikeskus on avoinna vielä noin kuukauden päivät. Bingo ei…