Kuukausi: elokuu 2012
-
Lyseon lukio ympäri kaupunkia
Koulu keskellä kaupunkia muuttuu kouluksi eri puolilla kaupunkia. Opiskelijoille ja opettajille hajasijoitus tuo lisäkuormaa vielä…
-
Kaakossa 200 hehtaaria nurin toukan takia
Kaakkois-Suomessa on merkitty tänä vuonna yli 200 hehtaaria metsää hakattavaksi kirjanpainajan takia. Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen metsänhoitaja…
-
Ajatuksella neulottuja merkityksiä
Höydyllisyys, rauhoittuminen ja hyvän mielen tuottaminen saavat näpertämään ja väkertämään käsitöitä.
-
Perfektionisti oppi hölläämään
Niskavuoren Hetassa näytellessään Helmi-Leena Nummela muisti, että teatteri on pohjimmiltaan leikkiä.
-
Helsinkiläistyneen maalaispojan aikamatka
(Lähikuvassa)
-
Yrttigurujen opeilla yrittäjäksi
Tommi Asikainen kiersi ympäri maapalloa tutustumassa ruokavalioihin. Nyt hän avaa lahjoitusvaroilla raakaruokakahvilan Lappeenrantaan.
-
Toimitusjohtajalle sakko luvattomasta pengerryksestä
Tenho Tiilikainen RUOKOLAHTI. Tetriniemen Ihalanlahdella luvatta rantaansa pengerryttänyt toimitusjohtaja pääsi teostaan pienellä sakkorangaistuksella.Tuomio tuli vesilain…
-
Mutkia Kuutostien linjauksessa
Uudelta Kuutostieltä tonteille ja tiluksille johtavat tielinjaukset aiheuttavat närää Lappeenrannassa ja Luumäellä. Lappeenrannassa uuden tielinjauksen…
-
Syksy voisi pelastaa teatterin
Tammikuun ensi-iltaan ei tehdä vierailijasopimuksia. Yleisöryntäys syksyn esityksiin korjaisi tulovajeen.
-
Imatra ostaa maata matkailuhankkeisiin
Matti VeijalainenIMATRA. Imatran kaupunki ostaa lisää maata matkailuhankkeitaan varten. Tekninen lautakunta päätti Tornator Oy:n kanssa…