Lappeenranta. Perinteinen kauppapaikka on säilyttänyt tunnelmansa ja elinvoimansa. Tuleva toriratkaisu herättää epävarmuutta.
Lappeenranta. Perinteinen kauppapaikka on säilyttänyt tunnelmansa ja elinvoimansa. Tuleva toriratkaisu herättää epävarmuutta.
Lappeenranta. Myös neuvottelut mahdollisten muiden Mustolan tontista kiinnostuneiden kanssa pysyvät salassa.
Alisa Vainion tietävät jo kaikki. Myös Simo Lipsanen ja Heidi Nokelainen nostivat selvästi tasoaan kauden aikana.
Tietoverkko. Valokuituyhteksien kauppa on käynnistynyt Taipalsaarella ja Savitaipaleella.
Maaria Drake
Lappeenrannassa vuodesta 1929 palvelleen Elokuva Luotolan kaksi salia kilpailee jatkossa Finnkinon neljän salin kanssa. Yrittäjä Merja Luotola-Maarnela ei ole huolissaan.
— Vaikea tietysti tässä vaiheessa vielä sanoa, miten uusi tilanne vaikuttaa. Jatkamme kuitenkin samalla linjalla kuin tähänkin asti.
Viikossa Luotoloiden Kino-Aulassa ja Nuijamiehessä esitetään yhteensä noin 50—70 näytöstä.
— Aikaisimmat näytökset alkavat puolen päivän maissa, enkä usko, että on tarvetta aloittaa aikaisemmin, Luotola-Maarnela sanoo.
Myös matineat ja art-elokuvat pysyvät yhä ohjelmistossa.
Luotolat pitävät valttinaan paikallisuutta, pitkää historiaa ja persoonallisuutta.
Valtakunnallinen Finnkino on viestinyt, ettei aio astua paikallisen toimijan varpaille. Tavoitteena on yhtiön mukaan saada kokonaiskävijämäärä nousuun yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
— Lappeenrannan kokoisissa kaupungeissa, kuten Kuopiossa ja Porissa, joihin olemme rakentaneet uuden teatterin, elokuvien kävijämäärä on kasvanut yli 40 prosenttia, sanoo ketjujohtaja Ismo Määttä.
Merja Luotola-Maarnela sanoo, että toistensa toimintaa pitääkin seurata.
— Ihan kaikesta ei kannatakaan kilpailla.
Lappeenranta. Finnkino Strand -elokuvateatteri avautuu tänään keskiviikkona kauppakeskus Isossa-Kristiinassa. Neljässä salissa näytetään elokuvia puolesta päivästä yöhön asti.
Taipalsaari. Uudelleen avautuminen on yhä suunnitelmissa. Aikataulu jää vielä avoimeksi.
RISTEILYBISNES. Saimaa Travel on valmis luopumaan M/S Brahesta ja Lappeenrannan Laivat omista laivoistaan tietyin ehdoin.
Timo Kupiaisen kotitalo Lappeenrannan Raastuvankadulla on kärsinyt kosteudesta ja pommeista. – Koti-liite
Taipalsaari | Kyläyhdistys tasoitti talkoilla reitin Pappilankankaan asuinalueelta koululle ja uudelle liikuntahallille.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |