Imatra. Imatralainen valuuttameklari aikoo valittaa toimiluvan epäämisestä ja viedä Finanssivalvonnan käräjille.
Imatra. Imatralainen valuuttameklari aikoo valittaa toimiluvan epäämisestä ja viedä Finanssivalvonnan käräjille.
LAPPEENRANTA. Maarit Pimiän johtama kaavoitusosasto jalkautuu tyhjän kartan kanssa ja hyvissä ajoin kaupunkilaisten luo.
Elokuva. Finnkino on lisännyt elokuvissakäyntiä maakunnassa. Bio Vuoksi ei ole hävinnyt kilpailussa.
KENTTÄKAUPAT. Ministeri Berner kehui eteläkarjalaisten rohkeutta ja lupasi vähintään epäsuorasti valtion tukea lentokentälle.
Käräjät. Saimaan ammattikorkeakoulun entinen toimialajohtaja pitää irtisanomistaan laittomana. Hän vaatii korvaukseksi 114 000 euroa.
Talousvuosi 2015. Etelä-Saimaa listasi Etelä-Karjalan kiinnostavimmat talousuutiset kuluvalta vuodelta. Venäläisen ostosmatkailun romahdus palautti taas mieleen sen, että maakunta elää paljolti puunjalostuksesta.
Sijoituspalvelut. Finanssivalvonta perusteli hylkäävä päätöstään Imatralla toimineen Fin FX Tradingin taustahenkilöiden epäluotettavuudella.
Erittäin uhanalaisen järvilohen ja järvitaimenen kalastus kielletään kokonaan Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistöissä.
LAPPEENRANTA. Katja Reponen filmasi koko maanantain yökerhossa. Hänen tuleva lyhytelokuvansa kertoo nuorten naisten kidnappauksesta.
Kuntaliitokset. Suomenniemi, Ylämaa ja Uukuniemi saivat juuri sen, mitä sopimuksessa luvattiin. Palvelujen purku alkaa sopimuskauden jälkeen.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |