Categories
Artikkelit

Paineessa syntyy timantti

Vesa Salminen

Valmentaja Jarmo Viskarin mukaan Alisa Vainion syksyn harjoittelussa teemana on ollut terveenä kohti kovempaa vauhtia. Viskari on valmentanut elokuusta lähtien Suomen kestävyysjuoksun kovinta lupausta, mutta ei myönnä tuntevansa siitä paineita. Hän on kokenut juoksuvalmentaja, mutta Vainion tasoista timanttia ei ole koskaan ollut käsissä. – En ole näin motivoitunutta urheilijaa ikinä edes tavannut, Lappeenrannan Urheilu-Miesten entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen valmentaja kuvaa. Keskinäisen rentouden aistii kaksikon sanailusta, vaikka 19-vuotias Alisa Vainio ja 53-vuotias puolustusvoimien entinen liikuntapäällikkö, everstiluutnantti (evp) Viskari ovat ehtineet niellä kovin erilaisen määrän kilometrejä. – Ajattelen niin, että tuossa on henkilö, joka tykkää kestävyysjuoksusta niin kuin minäkin, Viskari kuvaa.

Portugalin leirille parivaljakko lähtee heti joulun jälkeen. Lappeenrannan olosuhteissa ei tehdä maailman huippujuoksijoita, kun eteneminen on lipsuttelua liukkailla jalkakäytävillä. – Suomessa harjoitellaan jotain hiihdon ja juoksun välimaastoa, Viskari kuvaa. Se tarkoittaa sitä, että juoksijan jalat rummuttavat talven aikana tiukasti juoksumattoa.

Viskari tietää, että hän ja hänen suojattinsa ovat Urheiluliiton ehtymättömän kiinnostuksen kohteena. Kestävyysjuoksun nuorten olympiavalmentajaksi vastikään valitun Jukka Keskisalon kanssa on ohjelmia jo käyty läpi, ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kestävyyslajien päällikkö Olli-Pekka Kärkkäinen on ajellut Pajulahteen katsomaan Vainion harjoittelua. – Kovaa juoksemisessa on vuoden tauko ja on aina pieni riski, kun aletaan taas juosta kovaa, Viskari sanoo. Yksi lahja Vainion joka tapauksessa erottaa monesta muusta urheilijasta: harjoittelu tarttuu häneen poikkeuksellisen hyvin.