Kuukausi: heinäkuu 2015
-
Alas ammuttua juomavettä
Taipalsaari. Ampuma-alueen runsaiden pohjavesivarojen hyödyntäminen mutkistui. Puolustusministeriön kielteinen kanta tuli yllätyksenä.
-
EU:n päätös ruuhkauttaa Konnunsuota
Joutseno. Suomeen siirretään noin 800 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta. Joutsenon vastaanottokeskus on jo täynnä.
-
Väki vähenee Lappeenrannassa
Väestö. Asukasluku laski alkuvuonna koko Etelä-Karjalassa. Suomen mittakaavassa asukasluku kuitenkin vielä kasvoi.
-
Kahvitta 1980-luvulta
Luumäki. Jurvalalainen rojuvarasto on osa suomalaista arkkitehtuurihistoriaa. Muoviluomukset kiinnostavat ulkomailla.
-
Tuulipuisto vaarassa jäädä ilman tukia
Lemi. Tuulipuiston kaava hyväksyttiin valtuustossa. Lemin tuulivoimalat uhkaavat jäädä ilman tuotantotukea. Silloin puistoa ei kannata…
-
Aika ajoi massiivisen kaavan ohi
Lappeenranta. Yliopisto ei kasvakaan, Loas ei rakennakaan, vapaarahoitteiset eivät käykään kaupaksi ja liito-oravakin hätyyttelee. Arkkitehtikilpailun…
-
Nämä naiset eivät pelkää pahojakaan palloja
IMATRA. Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen talvehtivat ja luovat beach volley -uraa Tšekissä. Prahassa lajia…
-
600-vuotias ei jämähdä
Vuosisadat ovat tuoneet Lappeen seurakunnan kauas kalmistoista ja jalkapuista. Toimintatapojen on hyvä muuttua yhteiskunnan mukana,…
-
Jänkäsalon lossi oli kovan työn takana
Taipalsaari. Raimo Honkanen uurasti vuosia lossiyhteyden saamiseksi. Lossi on toiminut kymmenen vuotta.
-
Virkistyskäyttö ei edelleenkään uhattuna
Anne Kotiharju Lomalta tavoitettu Taipalsaaren kunnanjohtaja Jari Willman ilahtuu vapaaehtoisista kaupoista Sarviniemessä. -Tuo oli hyvä…